Mikko HeinoKirjoittaja on Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien päätoimittaja.

Yksi salkku vähemmän

(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseutu jäi Antti Rinteen hallituksen salkkujaossa vähemmälle osalle kuin työnsä päättäneessä Juha Sipilän hallituksessa. Sipilän ministeristön viime vaiheessa hallituksessa oli neljä ministeriä pääkaupunkiseudulta. Nyt työnsä aloittavassa Rinteen hallituksessa heitä on kolme.

Hallitus on tietenkin koko maan hallitus, mutta maan elinvoimaisimman alueen ääni ja tarpeet eivät saa jäädä katveeseen. Maakunnissa oman alueen asioiden ajaminen on aina ollut hyve.

Pääkaupunkiseutua Rinteen hallituksessa edustaa kaksi helsinkiläisvihreää: ulkoministeri Pekka Haavisto ja sisäministeri Maria Ohisalo.

Pääkaupunkiseudun kolmas ministeri on SDP:n työministeri Timo Harakka. Helsinkiläinen Harakka valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä Leppävaaran työväenyhdistyksen ehdokkaana. Edellisissä vaaleissa Harakan asetti ehdolle Etelä-Espoon työväenyhdistys, jonka jäsen Harakka edelleen on.

Suomen toiseksi suurin kaupunki on tottunut siihen, että kaupungista löytyy ministereitä. Rinteen hallituksessa espoolaisedustus riippuu tällä kertaa laskutavasta.

Maan neljänneksi suurin kaupunki Vantaa on uudessakin hallituksessa ilman ministeriä. Timo Harakalle valtioneuvoston ovet avautuivat, kun varmana nimenä työministeriksi istutettu sosiaalidemokraattien Uudenmaan ääniharava, vantaalainen Antti Lindtman ilmoittikin yllättäen, ettei hän lähde ministeriksi.

SDP:n eduskuntaryhmän ja Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja perusteli päätöstään eduskuntatyön merkityksellä ja perhesyillä. Poliittiset kommentaattorit eivät kuitenkaan ole antaneet demarien unohtaa loppuvuotta 2016, jolloin Lindtman harkitsi Rinteen haastamista SDP:n puheenjohtajakisassa. Tuolloin niin sanottu puhujalistakohu oli osasyynä siihen, ettei Lindtman lopulta lähtenyt haastamaan Rinnettä. 36-vuotiaana Lindtmanilla ei ole vielä kiire mihinkään, hänellä on aikaa odottaa.

Mikko Heino

Mikko Heino

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet