LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Mielipide: Länsi-Uudellamaalla on tuhannen taalan paikka saada kaksi rataa – mahdollisuutta ei saa tärvellä

Julkinen liikenne on tulevaisuutta ainakin, mikäli tarkastelemme nykyhallituksen ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Ihmisiä kannustetaan vaihtamaan yksityisautonsa kumipyöriin ja kiskovaunuihin tiemaksujen avulla.

Länsi-Uusimaa on rivitalo- sekä omakotiasujien mansikkapaikka ja on selkeää, että he kaikki eivät pysty käyttämään julkista liikennettä.

Länsi-Uudenmaan kunnilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus tukea tätä kehitystä. Rajojemme läpi kulkisi potentiaalisesti kaksi junalinjaa sekä pohjoisessa että etelässä, joiden avulla voisimme mahdollistaa valtaosalle uusmaalaisista ympäristöystävällisemmän ja sujuvamman työmatkan. Olemme nyt kuitenkin menettämässä tämän tuhannen taalan paikan.

Useat uusmaalaiset valtakunnanpoliitikot ovat tällä viikolla esittäneet populistisia väitteitä, joiden mukaan tunnin juna on liian hidas, eikä palvele sen vaikutusalueen asukkaita. Nämä väitteet eivät kuitenkaan vastaa totuutta.

Suurin ongelma nykyisellä rantaradalla on kapasiteetti. Turun suuntaan kulkevat pikajunat syövät kapasiteettia, joka voitaisiin niiden sijaan luovuttaa lähijunille. Tunnin junan seurauksena nämä pikajunat voitaisiin siirtää pohjoisemmalle oikoradalle, jolloin rantaradalle vapautuisi huomattavasti tilaa lähi- ja taajamaliikenteelle.

Yhtä lailla, mikäli rantaradan liikenne haluttaisiin vastaamaan tunnin junan nykyistä suunniteltua nopeutta, tulisi se rakentaa käytännössä kokonaan uudelleen sen mutkaisuuden takia. Tämä tarkoittaisi luonnollisesti merkittäviä pakkolunastuksia, joissa vuosisadan aikana syntynyt kulttuurimaisema tuhoutuisi. Samaan aikaan toinen puoli uusmaalaisista joutuisi edelleen turvautumaan yksityisautoon ja maksamaan kiltisti ruuhkamaksunsa.

On tekopyhää tehdä politiikkaa, joka pakottaa ihmiset auton rattiin samaan aikaan, kun valtio aktiivisesti rankaisee sen käytöstä. Maailmaa ei pelasteta siltarumpupolitiikalla, vaan vastuullisella päätöksenteolla, josta hyötyvät kaikki Länsi-Uudenmaan asukkaat.

Markus Myllyniemi

valtuustoryhmän puheenjohtaja

ja kunnanvaltuutettu (sd.)

Kirkkonummi

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet