LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Mielipide: Viro alentaa alkoholiveroa – ei toimi Suomessa?

Viro on monesta syystä kiehtova maa – eikä vähiten siksi, että sikäläiset poliitikot osaavat sopeuttaa päätöksentekoa vallitseviin elämän realiteetteihin.

Esimerkiksi Virossa taannoin päätetty alkoholiveron nosto siirsi ison osan alkoholin vähittäiskaupasta Latviaan heikentäen ravintola- ja matkailualan toimintaedellytyksiä.

Alkoholiverojen tuotot laskivat arviolta 100 miljoonaa euroa vuodessa, työllisyysvaikutuksista puhumattakaan.

Virossa taas laskettiin 1+1, ja nyt siellä ollaan laskemassa alkoholiveroa niin kansalaisten kuin kansantaloudenkin hyödyksi. Näin johdonmukaisesti voitaisiin toimia myös Suomessa. Se auttaisi niin ravintola- kuin kaupan alaakin, vähentäisi työttömyyttä ja toisi verotuloja.

THL:n, holhouspuolueiden ja kolmannen sektorin raittiusjärjestöjen tuomiopäivän visiot alkoholilain vapauttamisesta ovat menneet poikkeuksetta pieleen.

Näiden toimijoiden propagandavyörytyksestä huolimatta suomalaiset kuluttavat alkoholia vuosi vuodelta vastuullisemmin. Erityisesti alle 30-vuotiaista on kasvanut erittäin vastuullisia kuluttajia.

Suomessa olutvero on 1,69 euroa per litra ja Virossa vain puolet Suomen vastaavasta, 0,87 e/l. Saksassa olutvero on 0,09 e/l, eikä neljää tuomiopäivän ratsastajaa ole sielläkään vielä nähty.

Suomessa olisi myös aika tehdä tarvittavat johtopäätökset tiukan alkoholilakimme suhteen.

Verotusta laskemalla ja suomalaisten vapauksia lisäämällä voimme tukea terveempää alkoholikulttuuria, parantaa ravintola- ja matkailualan toimintaedellytyksiä, parantaa työllisyyttä sekä vahvistaa kansantaloutemme toimintaa.

Tässä on tietysti se riski, että suomalaisista tulisi vauraampia, itsenäisempiä ja onnellisempia. Ja jos näin käy, niin mihin poliitikkoja ja byrokraatteja sitten tarvitaan?

Tere Sammallahti DI varavaltuutettu (kok.)

Espoo

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet