Mikko HeinoKirjoittaja on Länsiväylän päätoimittaja.

Sotaa pakoon Espooseen

Marraskuisena torstaina 80 vuotta sitten Suomi heräsi sotaan, kun Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä. Rintaman lisäksi talvisota tuli heti lähelle myös kaupungeissa, sillä ilmahälytyssireenit soivat jo samana aamuna Viipurissa ja Helsingissä.

Sotaa oli osattu odottaa, mutta silti se yllätti. Eri puolilla maata sodan alkaminen kosketti arkea eri tavoin. Varsinaissuomalaisessa Laitilan kunnassa perheenäiti palasi askareiltaan sisään taloon ja kysyi, mitä radiouutisissa oli kerrottu. Ei mitään ihmeellistä, Helsinkiä on pommitettu, vastasi kuusivuotias tytär. Äidilleni ja isoäidilleni sota tuli läntisessäkin Suomessa konkreettisesti lähelle viimeistään joulun tienoilla, kun Laitilassakin nähtiin Raumaa kohti lentäneitä neuvostopommikoneita.

Espoo oli talvisodan syttyessä 13 000 asukkaan maalaiskunta. Miten sodan syttymisen kokivat espoolaiset lapset? Heti sodan alussa Helsinkiä pommitettiin. Perheemme asui Espoossa, Helsingistä turvallisen kaukana, joksi 18 kilometrin matka silloin ajateltiin. Sukulaisiamme oli Helsingissä, ja serkkuni perhe ryntäsi säikähtäneenä maalle turvaan. Näin muistelee sodan syttymistä tuolloin 3,5-vuotias Aapo Kirvesniemi Espoon perinneseuran nettisivuilla. Talo oli täynnä touhua ja toimintaa. Oli mukavaa, kun oli vieraita. Mitään sotaan liittyvää ei tästä sodan alkupäiviin kuuluvasta löydy muistoistani, lapsuusmuistelot jatkuvat.

Soukka-seuran nettisivuilta löytyy tuolloin seitsenvuotiaan Benita Åkerlundin muistoja: Kun pommitukset alkoivat Helsingissä, naiset, lapset ja vanhukset etsiytyivät pois hävityksen jaloista ja tulivat evakkoon kesämökkeihinsä Soukkaan. Yhtäkkiä hiljaisessa maalaiskylässä oli eloa – lapsia ja leikkitovereita.

Talvisodan jatkuessa suruviestejä alkoi saapua myös Espooseen, ja lapset menettivät isiään. Talvisodan päättyessä espoolaisten sankarivainajien määrä oli lähes sata.

Mikko Heino

Mikko Heino

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet