Puheenaihe

Uimahallipula jatkuu Espoossa vielä pitkään – Matinkylän uimahallista tulossa torso

RAKENTAMINEN 27 miljoonan hintakatto uhkaa karsia hallin toimintoja: Ei kuntosalia, ei hyppyallasta, ei nuorisotiloja.

Uusitun Leppävaaran uimahallin porekylvystä nauttimassa vas. Raimo Metsälä, Paavo Jantunen, Aili Niemelä, Jukka Laine ja Vesa Penttinen. Matinkyläläiset joutuvat odottamaan vielä ainakin viisi vuotta päästäkseen oman uimahallin porealtaisiin.

Päivi Tuovinen

Tapiolan halli on jatkuvien korjausten takia kiinni, Espoonlahti kaipaa peruskorjausta ja Matinkylään yli kymmenen vuotta suunnitellusta, ehkä kesällä 2021avautuvasta hallista on tulossa riisuttu karvalakkimalli, josta puuttuvat muun muassa kuntosali- ja liikuntatilat kokonaan.

Taustalla on kaupungin tiukka talous ja Meri-Matin tulevan koulukeskuksen viereen suunnitellun uimahallin tontin ahtaus.

– Liikuntatoimen alkuperäisistä tilojen tarveselvityksistä myös allaspinta-ala on pienentynyt 400 neliötä, liikuntapalvelupäällikkö Jarmo Ikävalko laskee.

Suur-Matinkylän alueen asukkaat ovat jäämässä uimahallissaan myös ilman hyppyallasta.

– Lämminvesialtaastakin on tulossa pienempi kuin esimerkiksi Leppävaaran hallissa, Ikävalko vertaa.

Nuorisollekaan ei uusimman hankesuunnitelman mukaan liikuntatoimen toivomia tiloja ole halliin tulossa.

Kunto- ja kilpauimareiden kaipaamia 50 metrin ratoja halliin tulee riisutussa mallissa neljä, kun niitä alun perin piti olla tuplasti enemmän.

– Tilojen tehokkaan käytön takia opetusallas jouduttaneen sijoittamaan pääaltaan yhteyteen, jolloin pitkien rajojen määrä puolittuu, Ikävalko kertoo.

Opetusaltaastakin uhkaa tulla kymmenen neliötä nuoriso-ja liikuntalautakunnan edellyttämää pienempi.

– Tämä on sellainen tilapalvelujen kanssa jumpattu kompromissi.

Jos uimahalli Matinkylään toteutuu suunniteltuna torsona, edellyttää se nuoriso-ja liikuntalautakunnan linjauksen mukaan ehdottomasti sitä, että Espoonlahden uimahallin peruskorjauksen yhteydessä sinne rakennetaan myös lisää tilaa muun muassa hyppyaltaalle.

Matinkylän uimahallin vuotuiseksi käyttäjämääräksi arvioidaan noin 300 000 ihmistä.

Tila-ja asuntojaosto jätti viime kokouksessaan pöydälle hankesuunnitelman, jossa hallin rakentamisen tavoitehinta on 25,5 miljoonaa ja kattohinta 27 miljoonaa euroa.

Suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen Tilapalvelut-liikelaitoksesta viittaa juuri investoinnin kattohintaan ja tontin sijaintiin katujen rajaamassa kolmiossa.

– Ne asettavat tiukat reunaehdon, joiden puitteissa halli pitäisi rakentaa.

Martinsenin mukaan Matinkylään on tarkoitus toteuttaa uimahalli, jossa ovat perustoiminnot.

– Jatkosuunnittelussa täytyy myös katsoa, voitaisiinko hanke toteuttaa vaiheittain. Ensin rakennettaisiin perushalli ja sitten jos rahaa joskus on enemmän, tehtäisiin laajennusosa.

Uimahalli rakennetaan rinnan rinnan Tynnyripuiston maanalaisen pysäköintilaitoksen ja Meri-Matin lukion kanssa. Rakentaminen alkanee kesäkuussa 2018, ja valmista pitäisi olla kesäkuussa 2021.

1,5 miljoonaa asiakasta

Espoon uimahallien vuotuinen kävijämäärä on noin 300 000 ihmistä/halli.

Tänä vuonna Leppävaaran sisä-ja ulkoaltaiden ennakoidaan houkuttelevan peräti 600 000 polskijaa.

Matinkylän hallin vuotuiseksi kävijämääräksi arvioidaan 300 000 ihmistä.

Matinkylän uimahallin allaspinta-alaksi on uusimmassa tilaohjelmassa määritelty 1 200 neliötä.

Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa allasneliöitä on 2 800, joista sisällä 1 130, Espoonlahdessa 1 300, Tapiolassa 935 ja Keski-Espoossa 516 allasneliötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Jo yli puoli miljoonaa niellyt Tapiolan uimahalliremontti jatkuu vielä vuoden? – Liikuntaväki kyllästynyt korjauskierteeseen 24.8.2016 19.30
Palkittu peruskorjaus osoittautui hutiloinniksi – Tapiolan uimahalli kiinni jälkien korjailun vuoksi kuukausia pidempään 18.8.2016 13.00
Leppävaaran uimahallissa jo yli 10 000 kävijää – "Jonoja syntyy väkisinkin"14.1.2016 10.10
Leppävaaran uimahallissa huhkitaan viimeisiä töitä – Katso kuvat tammikuussa avautuvasta hallista29.11.2015 06.00

Kommentit (3)

Kommentit

Miten näihin löytyy aina

Miten näihin löytyy aina joustamaton teräksinen hintakatto, kun ei eräisiin muihin hankkeisiin ole edes taivas rajana? Uimahallit on todella tärkeitä kansanterveyden kannalta. Täällä ei voi harrastaa talvella kuntouintia luonnonvesissä.

Voisiko metrohankkeen

Voisiko metrohankkeen möhlijät antaa vähän uimahalli rahaa? Éihän tuolle metrolle enää mitään voi, tehty mikä tehty, voisiko edes vähän hyvittää kansalle?

Ei vaan, kyllä kansa maksaa

Ei vaan, kyllä kansa maksaa herrojen juhlat: "Lasku länsimetrosta lankeaa: HSL nostaa lippujen hintoja ennätyksellisen paljon" http://www.lansivayla.fi/artikkeli/426629-lasku-lansimetrosta-lankeaa-hsl-nostaa-lippujen-hintoja-ennatyksellisen-paljon Voisiko joku mot jo alkaa penkoa tuota?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu