Antti Lindtman

Kuka maksaa vilungin?

Eduskunta

Toukokuu on kiva kuukausi. Kesä on jo ovella. Grillit ja kesätuolit kaivetaan varastoista.

Toukokuuhun mahtuu kuitenkin ainakin yksi vähemmän mukava asia: veroehdotuksen tarkistaminen. Hikeä pukkaa, kun edellisvuoden lippuja ja lappuja etsitään piirongin pohjalta viimeisenä palautuspäivänä.

Suomalaiset täyttävät tunnollisesti ja rehellisesti veroilmoituksensa. Tavalliset suomalaiset eivät kikkaile tai piilottele tulojaan ja omistuksiaan. Ihmiset ymmärtävät, että vilungin maksaa aina joku toinen omasta pussistaan.

Moni hieraisikin silmiään ja korviaan, kun eduskunta hyväksyi viime viikolla hallituspuolueiden voimin omistusten piilottamisen ulkomaisten hallintarekistereiden kautta. Tätä hämärärekisterilakia kritisoivat niin poliisi, oikeuslaitos kuin verottaja. Ei ihme, että hallituksen omatkin rivit repesivät käsittelyssä. Asiantuntijoiden mukaan hallintarekisteri edistää veronkiertoa, harmaata taloutta ja talousrikollisuutta.

Hämärärekisterilaki yritettiin nimensä mukaisesti runtata läpi iltojen hämärissä. Hallituspuolueet sopivat asiasta pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa asiasta kertomatta. Tämän jälkeen laki yllättäen ilmestyi talousvaliokunnan listalle.

Seuraavaksi se vain katosi eduskunnan listalta, kun laki meinasi kaatua hallituspuolueiden närästykseen. Kaiken huipuksi keskustelu yritettiin käydä sote-uudistuksen varjossa. Tähän oppositio ei suostunut, vaan asia jätettiin pöydälle, jotta laki voitiin käsitellä päivänvalossa.

Robin Hoodin sijaan Sipilän hallitus toimii kuin Nottinghamin seriffi."

Asiantuntijoiden, kansalaisten ja opposition painostuksesta esitystä jouduttiin rukkaamaan monta kertaa. Hallintarekisterin valuvika jäi kuitenkin korjaamatta. Jos joku tekee sisäpiirikauppoja hämärärekisterin suojassa, piensijoittajaa huijataan. Rahanpesun me kaikki muut maksamme korkeampina tavaroiden ja palveluiden hintoina. Jos joku pakenee hallintarekisterin avulla myyntivoittoverotusta, niin pieneläkeläiset, palkansaajat ja yrittäjät maksavat sen korkeampina veroina.

Aikanaan Robin Hood otti rikkailta ja antoi köyhille. Nyt toimitaan päinvastoin. Hallitus avaa uuden porsaanreiän vilunkipelaajille. Robin Hoodin sijaan Sipilän hallitus toimii kuin Nottinghamin seriffi.

Antti Lindtman

Kommentit (19)

Kommentit

Ilman pimeitä tuloja Suomesta

Ilman pimeitä tuloja Suomesta ei olisi koskaan tullut näin rikasta maata pimeä raha hyödyttää kaikkia koska se nostaa ostovoimaa ja loppupeleissä joku verolaji tuo kyllä rahat takaisin. Onneksi demarit on mennyttä aikaa ja liberalismin tuulet puhaltaa vapaudellaan maksaa veroja. Veronkierto on lisääntynyt valtavaa vauhtia ja kukaan ei pysty siihen mitään kuin Viron veroparatiisi vieressä.Ainut keino verottaa on maapohja asuminen ja virkamiehille 60% vero jo siitä syystä että tulonhankinta liian helppoa.

Juuri näin, Suomi nousuun

Juuri näin, Suomi nousuun uudelleen pimeällä rahalla. Palkkavero 65%, niin ei mene hynä turhuuksiin. Liberaalit keulaan tukka hulmuten ja köyhät kyykkyyn. Uudet ideanikkarit valtaan ja virkamiehet sienimettään.- Tapu, tapu.

kyllä Antti tietää..kuka

kyllä Antti tietää..kuka Vantaalla Maksaa vilunkit..Kuntalaiset..Kun Luottamusmiehet Antti mukana ryppää Festareilla laskut kierrätettään edustuskuluihin vantaan malliin.

Kyllä vantaan veronmaksajat

Kyllä vantaan veronmaksajat maksaa Antin kaikki vilungit.

Ai toimituksen junantuoma

Ai toimituksen junantuoma pomppas taas harkiten kommenteissa vähän ylemmäs puhumaan sodan jälkeen työllä maailmalle nostetusta maasta, jonka valtion menot on teidän liiallisen kaupunkilaistumisen myötä nousseet 2000 luvun alun 33 miljardista melkein puolella, ollen jo yli 55 miljardia... :-) - Tähän ei "ideanikkareita" tarvita, vaan se perustuu puhtaaseen matematiikkaan, rahaan ja järjen käyttöön, jonka häikäilemätön riistokapitalisti osaa nykyään kasakuntaansa enenevässä määrin hyljeksien myös heidän edellisten sukupolvien keräämän varallisuuden myymisenä, sekä näiden jälkeläisten, liian kuuliaisten kansalaisten liiallisena verottamisena jotka nykyään kaikkeen valmiiksi pureskeltuun uskovat, kumminkin heidän selkänahastaan yhä jatkossakin enenevässä määrin repien vailla järjen häivää.

Kolumnistin oma SDP-puolue

Kolumnistin oma SDP-puolue suojelee "yleishyödyllisen" AY-liikkeen verovapaan miljardiomaisuuden piilottelua vuosikymmenestä toiseen. Hallintarekistereistä ei ole aiheutunut ongelmia muissa pohjoismaissa eikä muualla Länsi-Euroopassa. Omaisuuden piilottaminen ei muutenkaan ole vaikeata. Päätöksen tekijöiden pitäisi edistää vapaata kilpailua eikä tuottaa epäreiluja tukiaisia jollekin. Tällöin omistuksien piilottelujen jääviysongelmat olisivat pienemmät. Tämän kolumnin tarkoitus on enemmän riidan kylväminen mutta ei kovin hyvin siinäkään onnistu.

Terve Hjallis :). Sinä se

Terve Hjallis :). Sinä se jaksat trollata ;).

Uber Airnb yksityinen

Uber Airnb yksityinen vaihtotalous niin pimeitä tuloja kohta miljardeissa kyllä tästä hyvä tulee.

Antti Lindtman on "e.

Antti Lindtman on "e. heinähatun" oikea käsi. Lindtman ei osaa muuta kuin räksyttää olemattomista mm. ns. rikkaiden rahanpiilottamisista. Demareilla ei ole ketään oikeata viisasta nykyisin johtamaa ja viemään puoluetta eteenpäin oikeilla asioilla. Aina räksytetää rahan piilottamisista tai ahneudesta hankkia työllä rahaa. Lindtman on oikea tyhjänpäiväisen ja joutavan asian puhuja ja vielä omien selkäänpuukottaja.

Demarit ja korkea verotus.

Demarit ja korkea verotus. Jotenkin lamppu syttyy. Ettekö voisi edes oppositiossa luvata duunareille suurempia veronalennuksia kuin kokoomus ? Kokoomushan on sanonut olevansa työväen puolue ja ymmärtääkseni smurffit ja populistit myös. Puolueita ei kohta erota toisistaan, paitsi yhtä joka on ikuisesti hallituskelvoton jonkin Afrikan sarven takia. Vasemmisto-oikeisto akselia ei enää tunnusta kuin vasemmisto. Nykyään vetoköyden päissä hikoilee kansalliset ja globalistit. Ja yllätys yllätys - kokoomus ei ole siellä kansallisessa päässä eikä keskustakaan keskellä. Värin tunnustaminen on muotia, varsinkin sen kohta Suomenkin saloissa liehuvan tähtilipun.

Rinnehän poltti jopa

Rinnehän poltti jopa Lindtmannin näistä luvattomista listoista ennen puheenjohtajavaaleja. Antti oli myös kähmimässä taas entisten kaupunginjohtajien kanssa junioreitten hallirahat omiin taskuihinsa.

Tarkoitatko Puuma Anttia..

Tarkoitatko Puuma Anttia..

Sipilän hallitus puolustaa

Sipilän hallitus puolustaa myös veroparatiiseja ja vakuutuskuoria ja lähes kaikkea että tarvitse maksaa veroja.Mulla firma Virossa ja se on taivas ei suuret verot vaivaa ja kilpailukyky tapissa.

Antti aikanaan ajoi Peltomäen

Antti aikanaan ajoi Peltomäen väkisin kaupunginjohtajaksi, vaikka tiesi ukkelin taustat. Hämäryyksistä kirjoittelu Antin suunnalta onkin varsin huvittavaa. Hallintarekistereissä ei ole mitään omituista, nytkin kuka tahansa voi piilottaa omistuksensa ja osingot verottajalta helposti. Sijoitusyhtiö vaan jonnekkin veroparatiisiin. Ay-liikkeen täysi verovapaus olisikin sitten jo kritiikin paikka, tulot ovat kaikkien veronmaksajien pussista täyden verovähennyksen vuoksi ja mittavan sijoitustoiminnan tuotot on verovapaita. Näin yhteiskunta menettää noin 300M€ verotuloja joka vuosi.

Tänään meillä on

Tänään meillä on epäinhimillisin hallitus vuosikymmeniin, se tosiaan ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Käsittämätöntä ja surullista seurattavaa. Kun taas seuraavat vaalit lähestyy kokoomuksesta ja keskustasta tulee niin työväen edustajia. Valehtelu pitäisi vaalipuheissa kieltää.

Tämän hallituksen jälkeen

Tämän hallituksen jälkeen veronkierto helpompaa kuin koskaan itse en ajo koskaan enää maksaa veroja ja se ei edes ole rikollista.Kiitos Sipilä siitä.

Hallitukset ovat aina

Hallitukset ovat aina tietääkseni ottaneet köyhiltä ja antaneet rikkaille riippumatta siitä keitä hallituksessa istuu olipa oikealta tai vasemmalta niin sama meno . Demarivetoinen punamulta hallitus antoi aina rikkaille ja otti työväeltä lamasta selityksen antaen . Puhuttiin jykevästi kaikkien muka osallisuudesta talouden nostoon mutta aina työväen ja köyhän oli ja edelleen on annettava ja uhrattava eniten . Ikuinen lama ja velka tai joku muu ongelma on aina ja sillä perusteltu ettei köyhän asemaa voi koskaan oikeasti kohentaa . Joka muuta väittää laittakoon esimerkin vasemmistodemari hallitusten hyvistä päätöksistä ? Mitä duunari on saanut , entä tuilla eläjä tai pieneläkeläinen ? Kertokaa esimerkkejä jolloin köyhällä ei ollut syytä miettiä pärjääkö kuun loppuun ? Onko varaa ostaa tarvitsemiaan lääkkeitä tai vaatteita ja muuta vaikka lapsilleen ja pärjääkö palkalla tai tuilla vain taasko on leipäjono reissu edessä ?

Soili Nurminen

Ainut keino tulla rikkaaksi

Ainut keino tulla rikkaaksi on se että ei tarvitse maksaa veroja.Kiitos vieläkin Sipilä siitä ja Berner onnellinen kuljetusliikkeen omistaja vale saneeraukset on myös mahdollista kaikki on mahdollista ja rahat omaan käyttöön.

onnea yritykseen

onnea yritykseen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet