Puheenaihe

Kelan toimeentulotuki kasautuu maahanmuuttajille – Espoossa ja Vantaalla osuus suurempi kuin Helsingissä

Vieraskielisten osuus perustoimeentulotuen saajista on pääkaupunkiseudulla kasvanut. Korkein osuus on Espoossa. Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Pääkaupunkiseudulla toimeentulo- ja asumistukipäätöksistä huomattavan suuri osa tehdään muille kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville.

Korkein osuus on Espoossa, mutta myös Helsingissä ja Vantaalla vieraskieliset ovat yliedustettuina toimeentulotukiasiakkaissa, kertovat Kelan tuoreet tilastot.

Espoossa ja Kauniaisissa oli viime vuonna Kelan mukaan 17 638 toimeentuloasiakasta, joista 38,9 prosenttia puhui äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Vantaalla vastaava luku oli 35,9 prosenttia yhteensä 18722 asiakkaasta ja Helsingissä 31,3 prosenttia yhteensä 54 033 asiakkaasta.

Koko pääkaupunkiseudun toimeentulotukiasiakkaista 33,7 prosenttia oli vieraskielisiä.

Luvut ovat huomattavan korkeita, sillä espoolaisista ja helsinkiläisistä on vieraskielisiä 13,5 prosenttia ja vantaalaisista 14,4 prosenttia.

Vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista on myös kasvanut nopeasti. Vuonna 2010 heidän osuutensa Helsingin toimeentulotukiasiakkaista oli 27 prosenttia.

Toimeentulotukipäätösten määrässä vieraskielisten yliedustus näkyy jonkin verran voimakkaampana. Espoossa ja Kauniaisissa se oli viime vuonna 43 prosenttia, Helsingissä 34,6 ja Vantaalla 38,7 prosenttia.

Suurimmat vieraskielisten ryhmät toimeentulotukipäätöksissä ovat Kelan tilastojen mukaan venäjän-, arabian-, somalin- ja vironkieliset.

Vertailua hankaloittaa kuitenkin se, että vieraskielisistä toimeentuloasiakkaista yli 10 prosentin äidinkieltä ei ole tilastoitu.

Vieraskielisten osuus korostuu myös viime vuoden asumistukipäätöksissä, mutta loivempana kuin toimeentulotuessa.

Koko pääkaupunkiseudulla asumistukiasiakkaista 26,2 prosenttia puhui äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia. Helsingissä luku oli 24,3 prosenttia, Vantaalla 30,3 prosenttia ja Espoossa 28,5 prosenttia.

Vieraskielisten määrä kasvaa nopeasti pääkaupunkiseudulla, ja esimerkiksi Espoossa ennustetaan 26 prosentin puhuvan vuonna 2030 äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia.

Koko Suomessa vieraskielisiä on nyt 6,6 prosenttia. Kelan tilastojen mukaan viime vuonna koko maassa toimeentulotukiasiakkaista oli muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä 18,7 prosenttia. Asumistukiasiakkaista vieraskielisiä oli 13,3 prosenttia.

Kelan maksamaa perustoimeentulotukea sai loka–joulukuussa Helsingissä keskimäärin 39 000, Vantaalla 15 000 ja Espoossa 14 100 henkilöä kuukaudessa.

Lisäksi kaupunkien maksamaa täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea sai Helsingissä keskimäärin 9 400 ja Espoossa 2 900 ja Vantaalla 2600 asiakasta.

Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela muistuttaa, että muualle Suomeen sijoittuneet maahanmuuttajat muuttavat hyvin yleisesti pääkaupunkiseudulle.

– He muuttavat tänne muutaman vuoden viiveellä, koska heillä on täällä omat verkostonsa, sanoo Haahtela.

Maahanmuutajat eivät ole Haahtelan mukaan työmarkkinoilla homogeeninen ryhmä.

– Osalla on hyvin puutteellinen koulutus ja työkokemus. Osalla on todella hyvä koulutus ja valmiudet. Kolmasosa uusista yrityksistä on maahanmuuttajien perustamia.

Tilastoissa aukkoja

Toimeentulotukipäätöksen saaneista tilastoidaan äidinkieli, mutta tilastoissa on hämmästyttävän isoja aukkoja.

Viime vuonna pääkaupunkiseudulla oli 90 343 toimeentulotukiasiakasta, joista 30 356 puhui äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.

Heistä 9 417 kohdalla ei tilastoissa ole kuitenkaan tarkkaa tietoa äidinkielestä.

Lisäksi 3 706 kohdalla äidinkieli on tiedossa, mutta sitä ei olla silti tilastoitu erikseen.

Jopa esimerkiksi saksankieliset luetaan luokkaan "muut kielet".

Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat pääkaupunkiseudulla venäläiset, arabit, virolaiset ja somalit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaisperheen toimeentulotuen määrä hätkäyttää – Tulisitko sinä toimeen: 220 e/kk?8.3.2018 15.18
Yhä useampi valittaa Suomessa toimeentulotuestaan – Näin tuomareiden työtaakka paisuu12.1.2018 20.53
Entinen huippu-urheilija Mika, 43, saa toimeentulon Kelasta ja ruuan leipäjonosta – näin koditon mies elää, kaipaa läheisyyttä ja lapsiaan19.10.2017 06.57

Kommentit (25)

Kommentit

Naapurissani "asuu"

Naapurissani "asuu" yksinäinen somalimies. "Asuu" on lainausmerkeissä, koska hän ei ole käynyt asunnossa kuin pari kertaa koko asumisaikanaan. Yksi käynti oli ison lapsikatraan ja ilmeisesti heidän äitinsä kanssa (tutustumiskäynti isän kämppään?) Ikkunoissa ei koskaan ole valoa. Ilmeisesti kyseessä somaliperhe, josta isä "asuu erossa" perheestä, jolloin perhe saa kahdet asumistuet ja äiti kaikki mahdolliset yksinhuoltajalisät.

Niin , maahan tulleilla,

Niin , maahan tulleilla, pakolaisilla. laittomasto maassa olevilla ja turvapaikan saaneilla ja hakijoilla todellakin on omat verkostot joihin he ihan itse pyrkii eristäytymään . Tämän pääkaupunkiseutu päättäjineen hyväksyy ilolla vaikka se , kuten kaikki tietä , heikentää kotoutumista ja suomen kielen ja tapojen sisäistämistä ihan jo lakienkin tasolla . Tiedetään ettei kouluissa tulija pärjää eikä varsinkaan naisten osalla koulutukseen tai työssäkäyntiin kannusteta , se jopa kielletään . Suomi kärjessä onnellisuus asteikossa ja tämän ansion Suomella ovat saaneet maahanmuuttaja ja muut turvapaikan saanet ja jopa saamattomat . Ilmainen elämä , kaikki etuudet , koti ja tavarat kaikki saadaan mitään tekemättä . Saa myös pyörittää "omaa" bisnestä jolla rahoitetaan yhtä sun toista ja varaa matkusteluun on hyvin monella vaikka työssä ei käy kukaan . Harrastukset rahoitetaan ilman tilintarkastuksia ja kuprut painetaan Villasella tai ne maksaa kantasuomalainen veronmaksaja . Jopa uimahalleissa annetaan heille omat vuorot kaavuilla ja ihan missä asuissa vain ja lisää etuja ja erivapauksia on tulossa . Ei pidä ihmetellä minne kaikki verorahamme valuu , näille onnellisille ihmisille .

Soili Nurminen

Jokaisella työikäisellä ja

Jokaisella työikäisellä ja työkykyisellä on velvollisuus huolehtia itse omasta toimeentulostaaj ja asumisensa kuluista. Töitä tekemällä tai yrittämällä. Miksi Suomessa annetaan oleskelulupia ihmisille, jotka eivät näin tee. Etenkin afrikasta ja lähi-idästä tulleiden työttömyys on järkyttävän korkeaa, mm. siksi, että tietyn kulttuurin edustajat eivät "suvaitse" naisten työssäkäytntiä. Meillä on huoltosuhde muutenkin heikko ja nyt sitä heikennetään lisää ottamalla elätettäviä ihmisiä tänne lisää. Todella typerää.

Luojan kiitos sipilän

Luojan kiitos sipilän hallitus päästi meidät yrttäjät veronmaksusta.

Nämä kulut pitäisi veloittaa

Nämä kulut pitäisi veloittaa siltä unelmaporukalta, joka mellasti Helsingin kansalaistorilla.

Oikeassa olet. Maksakoot nämä

Oikeassa olet. Maksakoot nämä unelmansa.

Samalla näitä syrjäytymistä

Samalla näitä syrjäytymistä edistäviä yhdistyksiä tuetaan esimerkiksi Veikkauksen toimesta, ja suomalaisuutta tai Suomalaista kulttuuria tukevat yhteisöt jäävät oman onnensa nojaan. Miksi meiltä löytyy tästä maasta päättävissä elimissä niin ilkeitä ihmisiä, kun edes maailman väkiluvusta se alle promillen väkiluvun saavuttava Suomi ihmisineen ei ole tärkeä. Suomi 100 juhlavuodenkin piti olla ylpeydenaihe, mutta saimme vain ruoskintaa ja KIKY orjuutta. Me olimme se vähemmistö jota piti suojella, nyt meidät on petetty. Todella surullinen olo.

Suomesta ei ilmainen raha

Suomesta ei ilmainen raha lopu. Verot vain ylös ja lisää lainaa niin homma toimii. Rasistista ajatella muulla tavoin.

Suomen arvomaailma Suosii

Suomen arvomaailma Suosii Afrikasta tulevia. Sieltä tulevat ovat ihmisiä , jotka tarvitsevat eläkkeen Suomesta.. Suomalainen ei ole ihminen.Työtön Somalinainen elää mahdollisesti koko elinkaarensa eläkkeellä . Tekee lapsia, yhteiskunta maksaa lasten elinkustannukset. Tämä ei ole rasismia, kun kerron erään terveydenhuollon henkilön toteaman työssään; hänellä on asiakkaita kymmenen vuoden jaksolta Ulkomaalaisista Somaleista , nämä eivät puhu Suomea , kymmenen vuoden Suomessa asumisen jälkeen.

Törkeää oli jakaa

Törkeää oli jakaa somaliyhdistykselle julkista apurahaa monikulttuurisuuteen ja jättää tärkeää työtä tekevät omaishoitajat vailla tukea. Omaishoitajat olisivat ansainneet lomapäiviä tukirahoilla. Somaleilla ei muuta elämässään olekaan kuin niitä lomailupäiviä.

Kiitos Jauhiaiselle tästä

Kiitos Jauhiaiselle tästä artekkilsta. Näiden prosenntlukujen takana on eurot, olisikohan mahdollista saada vastaavat tilastot euroina , olisi killeriä luettavaa. Onkohan maailmankaikkedessa yhtäkään näin höveliä itsenäistä valtiota joka lapio rahaa siis verorahoja aivan rajattomasti.. Tulee hyväksikäytetty olo. Maksukyky loppuu tällämenolla ihan varmuudella . Enkä uskalla ajatellakkaan mustä puuttuvia euroja aletaan puristamaan , .homekouluista, poliisipalveluista jne. Joku vielä haaveilee että rajat olisi apposen ammollaan auki ettei vaan kukaan pahoittaisi mieltään. Ns.avioerot ovat ihan yleisiä eräiden kansallisuuksien kohdalla ja vain siksi kun se laukaisee yksinhuoltaja lisät keskimäärin 5-7 alaikäisestä.lapsesta. Tänän tietävät myös viranimaiset. Auttaisko jos mekin veronmaksajat opettelisimme mielenilmaisuja metrometakoinnin tapaan.

Suomi on menetetty tapaus.

Suomi on menetetty tapaus.

Ovatko nämä maahanmuuttajat

Ovatko nämä maahanmuuttajat ja siirtolaiset niitä moniosaajia Suomen työvoimapulaan? Sitä varten Suomi ottaavelkaa maahanmuuttoon että saadaan pääkaupunkiseudulle työvoimaa. On insinööriä ja lääkäriä ? Somalinaiset ovat innokkaina työelämässä ? Velanotto kannattaa: Suomen maahanmuuttajaeläkeläiset ovat onnellisia,

Erään tunnetun

Erään tunnetun jääkiekkoilijan entinen heila Venäjältä otti lopputilin Venäjällä ja siirtyi asumaan Suomeen asumisperusteiselle sosiaaliturvalle ja työttömyysturvalle.Suomen sosiaaliturva houkuttaa jättämään työpaikan .

Hurstikaan ei saanut

Hurstikaan ei saanut penniäkään!

nyt pulinat pois ja kättä

nyt pulinat pois ja kättä lompsalle paskakansa! te rasistit valitatte kun ahmed ei tee työtä. ei tietenkään tee- työ on hölmöjä varten. punaviherkuplaunelma on nyt ajettu läpi yhteiskunnassa- joka sitä ei hyväksy on rasistipaska valkoinen vaimoa hakkaava natsi sikamies. kansa viisaudessaan on tätä halunnut ja nyt sitä saa, nyt sitä saa, kattilat täynnä puuroo. kantasuomalaiset olkoot ilman puuroja. miksi äänestitte nuo sokeat valtaan? nyt naatitaan 15v aikaisista hallitusten päätöksistä. järkevä, fiksu kansa ottaisi kristittyjä työtätekeviä, ja muilta rajaovi pamahtaisi kiinni. mutta se kun on vanhaa maailmaa, niin aivopestyt nuoret ja heidän risu, lumi, keko, ja läjä vanhemmat äänestävät arvoliberaalisti. -koska historiasta ei opittu mitään -ja koska heitä on niin helppo ohjailla ylhäältä päin. ja nostradamus erehtyi sittenkin: "kaukana pohjoisessa asuu kansa, joka selviää älynsä ja oveluutensa avulla". kyse ei ollutkaan suomalaisista (eikä muuten ruottalaisista) vaan arabeista ja somaleista ihmisryhmiä mainitsematta. toisilla sitä älyä ja etenkin oveluutta piisaa. onko kukaan muuten kelannut mikä yhteensattuma: sekä somalit että arabit olivat molemmat orjakauppiaita. ovat tottuneet käyttämään ihmisiä omaksi edukseen. hassua & hauskaa! ihan näännyn hupiin.

onko kukaan muuten kelannut

onko kukaan muuten kelannut mikä yhteensattuma: sekä somalit että arabit olivat molemmat orjakauppiaita. ovat tottuneet käyttämään ihmisiä omaksi edukseen. hassua & hauskaa! ihan näännyn hupiin.

Kylläpä on ihanaa herätä

Kylläpä on ihanaa herätä aamuisin töihin, kun tietää mihin rahat valuvat.

Otsikointi sanavalinnat ja

Otsikointi sanavalinnat ja jutun painotukset ovat järkyttävän rasistisia! Jos vieraskieliset muodostavat kolmanneksen sosiaalituen tarvitsijoista, ei kyse ole kasaantumiseta tai yliedustuksesta vaan siitä, että he ovat Suomen köyhimpiä ihmisiä!

Otsikko on totta eikä

Otsikko on totta eikä mitenkään rasistista . Siinä vain tunnustetaan tosiasiat. Sosiaalituella eläminen tai sen vuosikausia kestävä vastaan ottaminen tuhansien ulkomaalaistaustaisten ihmisten kohdalla ei takulla tarkoita yhtä kuin Suomen köyhimmät ihmiset. Kun tuilla eläminen osaltaan on valinta vieraskielisen ihmisen elämisen muotona jopa toisessa polvessa kyse ei ole köyhän valinnasta . Luulen että moni valitsee ilmaisen tuilla elämisen koska se on helppoa , ei haittaa muuta bisnestelyä ja se sallitaan varsinkin tänne tulleelle vieraskieliselle maahanmuuttaja ja pakolaisväestölle juurikaan kyseenalaistamanna työnteon halukkuutta, kotoutumisen halukkuutta tai suomenkielen osaamista useankaan Suomessa vietetyn vuoden jälkeen . Suomen köyhimmät ihmiset ovat ikävä kyllä enimmäkseen kantasuomalaisia , usein Kela eläkkeillä eläviä naisia ja eri syistä sairauseläkkeelle jo varhaisessa vaiheessa joutuneita ihmisiä . Heillä ei ole mitään mahdollisuuksia tulotilannettaan kohentaa ja heidät on tuomittu koko loppuelämäsä elämään tukien varassa . Näin ei ole Suomeen tulleiden nuoret tai keski-ikäisten ulkomaalaisten miesten eikä naisten kohdalla . Heillä on " miljoonia" mahdollisuuksia muuhunkin kuin tuille elämiseen jos vain itse muuta haluavat . Maasta muutto ei ole pois suljettu mahdollisuus niin työllistymisen kuin muunkin kannalta näille ympäri maailmaa jo kokeneesti tottumaan liikkuneille .

Soili Nurminen

Terveisiä sinne tuusulantien

Terveisiä sinne tuusulantien aamuruuhkiin. Olkaahan ahkeria ja maksakaa veronne :)

En maksa koska valinnanvapaus

En maksa koska valinnanvapaus.

Toistan, että ottaa pattiin

Toistan, että ottaa pattiin noi siivelläeläjät

Tuli lisää ahmetteja ja

Tuli lisää ahmetteja ja muhamettejä sossun luukkuja kolistelemaan...? -Mehän tehdään pisnestä tällä rikkaudella... -Ei mulla muuta.

Työtä tekevät maksaa tämän

Työtä tekevät maksaa tämän kaiken ja kohta joudutaan vieläkin nostaa verotusta.Onneksi minun yritys ei tähän ilmaisrahankeräykseen osallistu koska firma on Virossa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu