Puheenaihe

Axl Smithin tapauksessa käänne – IL: Suomen viranomaiset täysin voimattomia

Axl Smith.

Jari Kupiainen

Suomen ulosottoviranomaisilla on vaikeuksia periä maksuja salakatselusta tuomitulta juontaja Axl Smithiltä, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan Smithin ulosottovelka on kasvanut viime vuoden elokuun jälkeen vajaalla 500 eurolla ollen tällä hetkellä reilut 26 000 euroa. Summa koostuu lehden mukaan salakatselun uhreille tuomituista korvauksista sekä vakuutusyhtiön, perintäyhtiön ja oikeusrekisterikeskuksen saatavista.

Iltalehti kertoo, että Smithin saatavia on lähes mahdotonta periä, sillä hän asuu tiettävästi tällä hetkellä Lontoossa.

– Suomalaisen ulosottomiehen koura ei ulotu ulkomaille. Se on velkojan asia selvittää, pystyykö velkaa perimään henkilön asuinmaassa, kihlakunnanvouti Anja Heinonen Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottovirastosta sanoo lehdelle.

Ulosottovirasto voisi lähettää työnantajalle maksukiellon, mutta koska se koskee vain suomalaisia työnantajia eikä ulkomaalaisilla yrityksillä ole velvoitetta noudattaa sitä, virasto pitää kiellon lähettämistä turhana.

Lehden mukaan Smith on maksanut tähän mennessä tuomitut vahingonkorvaukset kokonaan 18 salakatselun uhrille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (2)

Kommentit

Näin se menee, mutta summahan

Näin se menee, mutta summahan on kuitenkin melko mitätön, on sitä jääty saamatta suurempiakin summia, kun asian omistaja on varattomaksi todettu. nimim. kokemusta on ja näppejä nuoltu.

Smittihän on suorittanut

Smittihän on suorittanut enimmän osan (yli 100 000 eur) korvausveloistaan ym. ulosmitatun asunnon myötä, ja se on kyllä paljon enemmän kuin moni muu ulosmittausvelallinen ylipäätänsä on heti tuomion lainvoimaisuuden jälkeen suorittanut. Ei kai tuollainen velan "hännän" perimiskelvottomuus ulkomailla poikkea muiden ulkomailla oleskelevien velallisten tilanteesta, niin miksi sitten tämän henkilön asema vielä herättää julkista keskustelua kun muut vastaavassa asemassa olevat ja vakavammista teoista tuomitut henkilöt saavat elää velkoineen rauhassa?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu