Puheenaihe

Epävarmuus raastaa kauppiasta Espoon keskuksessa – Kaupungintalovääntö näkyy jo asiakasmäärissä

Valitus Yrittäjä kaipaa pikaista loppua pysähtyneisyyden ajalle Espoon keskuksen virastotalokorttelissa.

Timo ja Sara (kuvassa) Jääskeläinen ovat puurtaneet yrittäjäparina Espoon Keskuksen K-marketissa vuodesta 2014.

JOHANNA ERJONSALO

Virastotalo 2:n kivijalassa Espoon keskuksessa toimivan K-marketin kauppias Timo Jääskeläinen on seurannut harmissaan vääntöä kaupungintalon purkamisesta.

– Alueen (radan pohjoispuolisen virastotalokorttelin) kehittymisen piti alkaa aikoja sitten. Edelleen tilanne on jumissa, vuodesta 2014 kauppiaana toiminut Jääskeläinen suree.

Pysähtyneisyyden aika on näkynyt kaupan arjessa. Asiakasmäärät ovat pudonneet alun 10 000 viikkokävijästä vajaalla parilla tuhannella. Henkilökuntaa on nyt 10, kun sitä parhaimmillaan on ollut 15.

– Tässä on joutunut elämään epävarmuudessa koko ajan, ja epävarmuus sen kuin lisääntyy, yhdessä Sara-puolisonsa kanssa kauppaa pyörittävä Timo Jääskeläinen huomauttaa.

Yrittäjänä Jääskeläinen kaipaa vihdoin nopeita päätöksiä – ja toimintaa.

– Ymmärrän osittain kaupungintalon purkupäätöksestä valittaneiden näkemyksiä. Kauppiaana koen kuitenkin, että uusien asuntojen ja ajanmukaisten toimisto- ja liiketilojen saaminen radan pohjoispuolelle olisi ehdottomasti parempi ratkaisu.

Ne toisivat alueelle vireyttä ja lisää ostovoimaa.

Nykyisellään virastokortteli on kolkko ja iltaisin jopa pelottava paikka.

– Niin ovat monet asiakkaat valitelleet.

Epävarmuudesta huolimatta Jääskeläinen, tai Kesko, eivät aio antaa periksi.

– Kauppapaikkana tämä on erinomainen, kunhan ympäristön kehittäminen saadaan pian käyntiin.

Jääskeläinen muistuttaa myös, että heidän myymälänsä on yksi harvoista jäljellä olevista kaupallisista palveluista radan pohjoispuolella. Kehityksen myötä hän toivoo alueelle lisää palveluja.

– Esimerkiksi apteekki ja hyvä ruokaravintola.

Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo arvioi, ettei kaupunginvaltuuston päätöksestä tehdyllä valituksella ole lopullisiin purku- ja rakentamisaikatauluihin suurta vaikutusta.

– Tavoiteaikataulu tällä hetkellä on, että entistä kaupungintaloa päästäisiin purkamaan tulevana kesänä. Virastotalo 2:n purkaminen voisi alkaa vuoden 2019 aikana, Isotalo kertoo, mutta painottaa, että kaupunki toimii sen mukaan, miten valitusprosessi etenee.

– Valitus ei kuitenkaan estä hakemasta purkamiseen tarvittavia lupia.

Valitus ei myöskään vaikuta valmistelussa olevaan Virastotalo 2:n henkilöstö evakuointiin.

Tilapalvelut - liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtisen mukaan henkilöstön siirtyminen Virastotalo 3:een ja Otaniemeen, Tietotie 6:n kiinteistöön toteutetaan suunnitellusti vuoden loppuun mennessä.

– Tähän suunnitelmaan valitus ei vaikuta mitenkään.

”Kulttuurimaisema tuhoutuu”

Kuuden yksityishenkilön hallinto-oikeudelle lähettämässä valituksessa vaaditaan kaupunginvaltuuston tekemän kaupungintalon ja Virastotalo 2:n purkamista sekä espoolaisten talon rakentamista koskevan päätöksen kumoamista ja palauttamista uuteen valmisteluun.

Valituksessa vedotaan muun muassa kaupungintalorakennuksen suureen identiteetti- ja symboliarvoon. ”Kaupungintalon purkaminen johtaa arvokkaan kulttuurimaiseman, rakennusten ”kulttuurikerrostuman”, ja rakennetun ympäristön erityisten arvojen tuhoamiseen”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Puretaan, valitetaan, puretaan, valitetaan – Vuosikymmenen kestänyt vääntö Espoon kaupungintalosta jatkuu15.3.2018 06.30
"Ilmassa ollut vihapuhetta" – Espoon kaupungintaloa lyötiin isolla lekalla22.1.2018 19.07
Kysely: Espoon kaupungintalon purkaminen saa enemmän kannatusta – "Nyt kannattaa ottaa valokuva talosta muistoksi"21.1.2018 07.10
Arkkitehti säästäisi parjatun kaupungintalon – "Espoossa ei ole kerroksellisuutta"21.1.2018 06.45
Espoon kaupungintalo puretaan – kymmenen vuoden jahkailu päättyy8.1.2018 18.54
Kymmenen vuoden riitelyn jälkeen Espoo päättämässä: Kaupungintalo puretaan, tilalle 45 miljoonan Espoo -talo8.11.2017 08.00

Kommentit (1)

Kommentit

Nyt en ymmärrä miksi 2014

Nyt en ymmärrä miksi 2014 vaihtunut kauppias yleensä valittaa ja että asiakasmäärät ovat tippuneet. Voisiko se johtua kauppiaasta? Kaupungintalosta se ei ainakaan johdu, koska sen osalta tilanteessa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kaupassa usein käynneenä olen tuntenut oloni tuvalliseksi kun vartija seuraa minua jatkuvasti. Onkohan kauppias ymmätänyt vaatiessaan kaupungintalon purkamista, että samalla virastotalo, jossa hänen kauppansa toimii, myös puretaan ja hän jää ilman toimitilaa?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu