Puheenaihe

Poliisi epäilee: Noin 30-vuotias mies murhasi vaimonsa Helsingissä – "Poistui teon jälkeen Suomesta, mutta palasi"

Kuvituskuva.

Arkisto/Anton Soinne

Poliisi epäilee, että vuonna 1987 syntynyt mies murhasi vuonna 1991 syntyneen naisen Helsingin Mellunkylässä syyskuussa 2018. Uhri oli epäillyn aviopuoliso. Epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa.

– Rikoksesta epäilty poistui teon jälkeen Suomesta, mutta palasi takaisin noin puolentoista kuukauden kuluttua. Poliisi oli häneen yhteydessä koko sen ajan, jonka hän oli ulkomailla. Kun mies palasi Suomeen, Helsingin käräjäoikeus vangitsi hänet taposta epäiltynä. Esitutkinnan aikana rikosnimike tarkentui murhaksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan ja asia eteni tällä viikolla syyteharkintaan. Syytteen noston määräpäivä on 21. helmikuuta.

Poliisi ei ole tiedottanut tapauksesta esitutkinnan aikana, koska se olisi voinut vaarantaa keskeneräisen tutkinnan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (2)

Kommentit

Oma maa mansikka, muu maa

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Palasi kuin sossu ei maksa

Palasi kuin sossu ei maksa "kotoutusrahaa" ulkomaille ja meidän vankilat ovat savimajaan verrattuna luksus hotelleja....?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu