Puheenaihe

USU: Keskusta haluaa lisätä hakkuita ja hiilinieluja – Sipilä: "Punavihreiden näkemykset ovat uhka metsäalan työpaikoille"

Juha Sipilä (kesk.)

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Keskusta korostaa maanantaina julkistettavassa metsäohjelmassaan, että puuta voidaan hakata nykyistä enemmän ja samalla hiilinielut kasvavat. Sen mielestä metsänhoito on parasta ilmastotyötä. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Metsäohjelmaa Uutissuomalaiselle valottanut keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä sanoo keskustan olevan ehdottomasti sitä mieltä, ettei hakkuita tarvitse vähentää. Hän pitää punavihreiden näkemyksiä uhkana metsien hyödyntämiselle ja metsäalan työpaikoille.

– Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat, Sipilä sanoo Uutissuomalaiselle.

– Olemme saaneet useastakin lähteestä vahvistuksen sille, että hiilinielu kasvaa. Ja suomalainen kestävä metsänhoitotapa sallii myös sen, että puunkäyttöä lisätään pikkaisen ja edelleen ollaan kestävällä tiellä, Sipilä sanoo.

Hän pitää Luonnonvarakeskuksen (Luke) arviota hakkuumääristä kestävänä tasona ja sanoo, että puuta voidaan hakata noin 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

– Mutta tämä edellyttää satsauksia metsänhoitoon, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Sipilä sanoo lehdelle.

Sipilän mukaan Suomessa ollaan puun kestävässä hyödyntämisessä erittäin hyvällä uralla, ja metsäala tarjoaa paljon työpaikkoja. Sipilä korostaa, että valtava joukko ihmisiä saa Suomessa elantonsa puusta. Suomen kestävää metsänhoitoa arvostetaan maailmalla ja suomalaista osaamista viedään ulos.

– Se olisi suuri virhe myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta, jos pysäyttäisimme kestävän metsänkäytön, Sipilä kertoo Uutissuomalaisen jutussa.

Puolue haluaa, että metsänomistajia kannustetaan sitomaan hiiltä metsiin ja puupohjaisiin tuotteisiin ja että hiilensidonnan kannusteita kehitetään sekä kansainvälisesti että kansallisesti.

Keskustan metsäohjelman tavoitteena on, että Suomessa siirrytään fossiilitaloudesta biotalouteen. Siksi puolue korostaa suhtautuvansa metsien hyödyntämiseen käytännönläheisesti ja tulevan vaalikauden tarvitsevan oman suomalaisen metsäohjelman.

Metsäkeskustelu: Hakkuumääristä kiistaa

Avohakkuut ja hakkuumäärä ovat olleet viime syksynä kiivaan väittelyn kohteena.

Erityisesti keskusta vastustaa metsänhakkuiden vähentämistä. Ympäristöjärjestöt ja vasemmisto-oppositio ovat sanoneet, että hiilidioksidia sitovien hiilinielujen, kuten metsien, pienentäminen mitätöi hallituksen muita päästörajoituksia ja että hakkuita on vähennettävä, jos korvaavia hiilinieluja ei löydy, Uutissuomalainen kertoo.

Eniten huomiota herättivät SDP:n ristiriitaiset linjaukset. Puheenjohtaja Antti Rinne on joutunut selittämään lausuntoaan, jossa hän sanoi, että hakkuita pitää vähentää ilmaston takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (5)

Kommentit

Keskusta ja kokoomus on

Keskusta ja kokoomus on kurittaneet suolalaisia opiskelijoita, köyhiä, työttömiä, pienituloisia ja vanhuksia niin surutta viime vuosina, että toivon niille musertavaa vaalitappiota.

Miksi Ruotsi toivoo, että

Miksi Ruotsi toivoo, että kansalaiset maksaisivat avohakkuiden uudelleen istutukset? Sehän tarkoittaa, että avohakkuiden seurauksena normaali metsän uusiutuminen ei toimikaan. Mitä aiheuttaa avohakkuun jälkeinen säteily suoraan maan pintaan? Kuivattaako se pinnan ja estää uuden kasvun vai lisääkö se uudistumista? Raha joka hakkuista tulee ei kuitenkaan uudista luontoa. Varsinkaan silloin, kun sitä ei käytetä oman maan investointeihin.

Ja sipilä on uhka koko

Ja sipilä on uhka koko suomelle.

Kyllähän EU:kin puuttui jo

Kyllähän EU:kin puuttui jo tämän maan vonna 2015 jonkun luoman lainsäädännön lisätessä nimenomaan avohakkuita, ilman mitään istutusvelvoitetta, joka kattoi jo kokonaista kaksi prosenttia maanne metsäpinta- alasta lain kolmen ensimmäisen voimassaolo vuoden jälkeen... :-)

metsät ei kestä kovin kauaan

metsät ei kestä kovin kauaan nykyisiä hakuu määriä kun kasvua ei niin paljoa ole kuin väitetään. Metsäteollisuudella tämä ei mitän merkitse jos sielä aletaan myydä vain täysin valmista tuotetta. On älytöntä myydä esim. sellua joka on vielä huomatavasti keskeräinen tuote kyllä se tulisi myydä täysin valmiina paperina tai kartonkina. Kartonkikin mielumin valmina laatikona. Paperi niin pitkälle jalostetuna kun laiteet sietää. Sahatavara myös mahdolisiman pitkälle jalostetuna, mieluiten valmiina tuoteina , tai ainakin höylätynä .

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu