Puheenaihe

Taustalla urakoitsijan konkurssi, Espoolle 6,3 miljoonan lisälasku kahdesta päiväkodista – "Emme millään saa tämmöisiä summia takaisin"

Rakennustyöt seisovat Matinraitin päiväkodin ja asukaspuiston työmaalla urakoitsijan konkurssin vuoksi. Arkistokuva.

Johanna Halava

Matinraitin päiväkoti ja asukaspuisto tulee maksamaan espoolaisille veronmaksajille 2,9 miljoonaa euroa ja Suviniityn päiväkoti liki 3,4 miljoonaa euroa enemmän kuin piti.

Kaupunki joutui etsimään hankkeille uudet urakoitsijat Rakennus Omeran maaliskuisen konkurssin vuoksi.

Kahden hankkeen hinta harppasi kolmen hankkeen kustannuksiin, sillä Matinraitin päiväkodin ja asukaspuiston alkuperäinen kustannusarvio oli 6,4 miljoonaa ja Suviniityn päiväkodin noin 5,8 miljoonaa euroa.

Viikko sitten maanantaina Espoon kaupunginhallitus päätyi ehdottamaan valtuustolle, että kyseisille päiväkodeille ja asukaspuistolle osoitettaisiin lisämäärärahaa yhteensä liki 6,3 miljoonan euroa.

– Raha on suhteellisesti iso. Nämä kohteet kuitenkin tarvitaan eikä niitä voi enää viivästyttää, perustelee Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.).

 

Urakkatarjouksen voittaneen rakennusfirman oli tarkoitus rakentaa kohteet pitkälle jalostettujen tyyppipäiväkotien muodossa eikä tilalle löydetty konkurssin jälkeen tekijöitä samaan hintaan, Markkula kertoo.

– Harmillista, että konkursseja tulee. Ei voi mitään. Kustannuksia ei saada alas, ellei joskus ota riskiä.

Markkulan mukaan kaupungin toimitilojen rakennuttamisesta vastaavan Tilapalvelut-liikelaitoksen pitäisi kuitenkin ottaa tapauksesta opikseen. Pelkän hinnan ei pidä antaa ratkaista, vaan hankinnassa olisi keskityttävä aiempaa enemmän hankkeiden toteutettavuuteen ja kestävään kehitykseen.

Taloussuhdanteen vaikeutuminen edellyttää toimitilojen tilaajilta jatkossa yhä enemmän ammattitaitoa, Markkula toteaa.

– Tarvitaan reagointiherkkyyttä.

Markkulan mukaan huomiota olisi hankintavaiheessa kiinnitettävä myös rakennusten tuleviin käyttökustannuksiin ja käyttöikään eli siihen, kuinka pitkään rakennusta voidaan käyttää ilman peruskorjausta.

 

Päiväkotien viivästymisistä tulee harmia monelle espoolaiselle. Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoi maaliskuussa, että päiväkodit viivästyvät maksimissaan puolella vuodella, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, valmista on jo aiemmin (LV 28.3).

Tämänhetkisen tiedon mukaan Matinraitin kokonaisuus ja Suviniityn päiväkoti viivästyvät kahdeksan yhdeksän kuukautta.

Länsiväylä ei tavoittanut Maija Lehtistä kommentoimaan syitä lisäviivästymisiin eikä urakkahintojen miljoonanousuihin.

Espoon kaupunki on hakenut konkurssin johdosta päiväkotihankkeille aiheutuneita lisäkuluja saatavina konkurssipesältä.

– Emme kuitenkaan millään saa tämmöisiä summia takaisin. Velkojia on paljon ja varat jaetaan velkojien kesken. Kaupunki on yhtenä edunvalvojana, jotta saisimme rahoista takaisin niin paljon kuin mahdollista, Markkula sanoo.

 

Espoo etsii parhaillaan noin 20 miljoonan euron leikkauksia kuluvan vuoden budjettiin, sillä talousarvio on ylittymässä ja verotulot jäämässä ennakoidusta. Varhaiskasvatuksenkin sisältävän sivistystoimen säästötarpeeksi on kerrottu noin neljä miljoonaa euroa.

Määrärahamuutokset on määrä tuoda päätettäväksi, kun kaupungin heinä-syyskuun osavuosikatsaus on käytössä.

 

Päiväkotien viivästyminen vaikeuttaa myös lasten sijoittamista päiväkoteihin varsinkin ensi keväänä. Lue lisää täältä.

Urakoitsijan konkurssi

Myös Kirkkonummen pääkirjaston valmistuminen viivästyy

Rakennus Omera Oy:n konkurssi viivästyttää myös Kirkkonummen pääkirjaston valmistumista.

Konkurssiuutisen tullessa vanhan osan peruskorjaus oli pitkällä, mutta uudisosan työt pahasti kesken.

Pääkirjaston piti valmistua nyt elokuussa, ja kirjastotoiminnan pyörähtää käyntiin vielä tämän vuoden puolella.

Toiveissa on päästä muuttamaan uuteen kirjastotaloon syksyllä 2020, Kirkkonummen nettisivuilla kerrotaan.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 14,3 miljoonaa euroa. Kustannusarviota on korotettu jo kahdesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoon valtuusto tuskaili jo säästöistä, joista ei ole vielä ääneen puhuttu – veromörkökin kummitteli9.9.2019 21.20
Opetuksen pikasäästöille tyrmäys Espoossa – ”Meillä on jo riittävästi haasteita”31.8.2019 08.00
Espoon koulujen pikasäästöt edelleen auki – päätös vasta loppusyksystä7.9.2019 08.00
Kolmelle päiväkodille etsitään uudet rakentajat Espoossa – valmistuminen viivästyy konkurssin vuoksi30.3.2019 07.30
Konkurssi pysäytti kolmen päiväkodin rakennustyöt Espoossa – "Edessä saattaa olla puolen vuoden viivästyminen"23.3.2019 07.45

Kommentit (6)

Kommentit

Hyvä Espoon kaupunki kuin

Hyvä Espoon kaupunki kuin osaatte tarjouskilpailun salat.

Velkoja ei saada takaisin,

Velkoja ei saada takaisin, kyse ei siis ole veloista vaan tulonsiirroista.

Kummallisia nuo Espoon touhut

Kummallisia nuo Espoon touhut. Muualla päiväkotien hinta on 2-3 miljoonaa avaimet käteen sopparilla.

Kun virkamies ei osaa

Kun virkamies ei osaa kilpailuttaa laatutekijöillä ja on hyväksynyt halvimman tarjouksen on päivä pulkassa. Muussa tapauksessa tulee kaikenlaista valitusta hävinneiltä.

Puhe, että Espoolle tulisi

Puhe, että Espoolle tulisi jokin maaginen lisälasku on huuhaata. Esim Suviniityn alkuperäisen ohjelman mukainen kustannusarvio oli 12 miljoonaa. Sitä supistettiin, ja tarjouspyynnöt lähetettiin 10 miljoonan arvion perusteella. Jokin firma otti riskin, tarjosi seitsemällä, ja riski toteutui. Lopputulos on se, että Espoo saa 10 miljoonan euron päiväkodin 10 miljoonalla, eikä siis häviä mitään.

Suviniityn työmaalla makaa

Suviniityn työmaalla makaa ainakin kattotuolit repaleisten pressujen alla. Siellä homehtuvat mukavasti. Seuraava rakentaja ehkä käyttää ne. Taas tulossa uusi homepäiväkoti. Eikö ketään kiinnosta pelastaa niitä?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu