Paikalliset

Espoon keskukseen toinen terveysasema

Suvelan ja Tuomarilan alueen asukkaat päässevät kokeilemaan, toimiiko yksityisesti tuotetun terveysaseman palvelut kunnallisia paremmin.

Kolmivuotinen pilottihanke alkaa ensi vuoden alussa. Sen aikana kokeillaan, voidaanko terveyspalvelujen rahoitus- ja järjestämistapaa muuttamalla parantaa asiakaspalvelua ja tehdä terveysasemalla työskentelystä houkuttelevampaa.

Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on lyhentää jonotusaikoja lääkäriin.

Kokeilun piirissä olevalla alueella asuu noin 14 000 ihmistä.

Nykyinen kaupungin ylläpitämä Samarian terveysasema jatkaa toimintaansa normaalisti. Sen asiakaskunta vain pienenee entisestä.

– Kokeilun myötä saamme Espooseen yhden terveysaseman lisää, terveyspalvelujen johtaja Tuula Heinänen tiivistää.

Uuden, yksityisen toimijan pyörittämän terveysaseman sijaintipaikka on vielä avoin.

– Kyseessä on lähipalvelu, joten hyvin todennäköisesti paikka tulee olemaan Espoon keskuksessa, Heinänen linjaa.

Kokeilun myötä saamme Espooseen yhden terveysaseman lisää.”

Saman katon alle Samarian kanssa valittava toimija ei kuitenkaan tule.

Potilaalle yksityisen toimijan pyörittämät terveysasemapalvelut maksavat saman verran kuin kunnallisessa terveydenhoidossa.

Suvelan ja Tuomarilan asukkailla on halutessaan mahdollisuus pysyä Samarian tai jonkun muun kunnallisen terveysaseman asiakkaana. Vastaavasti muualla Espoossa asuvat voivat vaihtaa ulkoisen palveluntuottajan asiakkaiksi.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää ulkopuolisen palveluntuottajan etsimisen aloittamisesta torstaina.

Sekä Hus että yksityiset toimijat ovat jo aiemmin ilmaisseet halunsa ottaa vastuu palvelujen järjestämisestä kokeiluterveysasemalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (4)

Kommentit

Yksityistä terveydenhuoltoa

Yksityistä terveydenhuoltoa ajetaan julkisen tilalle kuin käärmettä pyssyyn. Lobbausko on tuottanut tulosta? Ovatko kunnalliset toimijat kykenemättömiä tuottamaan palveluja? Missä vika? Yksityisen palvelun on tuotettava voittoa; mistä se otetaan? Tämä pitäisi kunnallisten toimijoiden selvittää ja ottaa siitä opiksi ja ohjenuoraksi kunnalliseen toimintaan. Voittomariginaalilla voitaisiin nostaa palkkoja ja/tai lisätä niitä. Yksityiset tahot ovat laskeneet yhteen vanhenevat suuret ikä luokat ja vakavaraisen Suomen veroeurot. Ne tuskin ovat kiinnostuneita kansanterveydestä laajemmin, sairaanhoito ja tutkimushan se tuottavaa on. Miten hoituvat pakkohoitoon määräykset ym. viranomaisvelvoitteet?

Korjaus edelliseen:

Korjaus edelliseen: Voittomariginaalilla voitaisiin nostaa palkkoja ja/tai lisätä palveluja.

Kokeilun ideana on verrata

Kokeilun ideana on verrata kahta vertailukelpoista terveysasemaa, josta toista pyörittää kunta erillistaseella ja toista joku ulkoinen toimija. Sitten voidaan toivottavasti vastata moniin kysymyksiin ja oppia uutta. Nykylain mukaan asiakkaat voivat valita oman terveysasemansa (kerran vuodessa).

Ettei vaan tulisi

Ettei vaan tulisi "kahdenkerroksen väkeä": vireimmät, (suomen) kielitaitoiset, ns. "helpot (sairaus)tapaukset" osaavat hakeutua uudelle vastaanotolle ja vanhalle jäävät ongelmallisemmat ja moniongelmaiset asiakkaat? Onkohan vertailu silloin tasapuolista?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu