Joulusesongin alkupaukku

toimitus

(PÄÄKIRJOITUS) Ison veden takaa tällä vuosikymmenellä rantautuneet Black Friday ja Cyber Monday ovat jo suomalaistenkin kuluttajien arkipäivää. Yhdysvalloissa aikoinaan kiitospäivän viettämisen jatkeeksi syntynyt Black Friday aloittaa viimeistään kaupankäynnin joulusesongin. Samalla marraskuun merkitys ostoskuukautena on kasvanut.

Black Friday on myös saanut jatkeekseen verkkokauppaan painottuvan Cyber Mondayn. Enää kyse ei ole edes yksittäisistä tarjouspäivistä, sillä Black Friday ja Cyber Monday ovat yhdessä venyneet toista viikkoa kestäväksi sesonkikampanjaksi.

Alkuviikosta julkistettujen ensimmäisten lukujen perusteella suomalaisilla ei ole ollut huolta ilmastohuomisesta näiden erikoispäivien ympärillä, vaan tavaraa on mennyt ainakin verkko-ostosten osalta kaupaksi edellisvuotta enemmän. Tarkemmat luvut saadaan toki vasta myöhemmin.

Millaiset sitten ovat joulukaupan näkymät? Tänä vuonna jouluostoksiin ei veronpalautusten maksuaikataulun muutosten vuoksi ole välttämättä odotettavissa samanlaista piristysruisketta kuin aiemmin.

Kaupan liitto teetti lokakuussa kyselyn, jonka mukaan noin joka kuudes suomalaiskuluttaja arvioi veronpalautusten aikaistetun ajankohdan vaikuttavan jouluostoksiin. Toisaalta samaan aikaan kaksi kolmasosaa vastasi varautuneensa jouluhankintoihin riippumatta veronpalautusten maksupäivästä.

Kuluttaminen siirtyy entistä enemmän verkkokauppaan. Mutta mihin espoolaiset suuntaavat silloin, kun he lähtevät ostoksille?

Jotain osviittaa antaa Länsiväylän tänä syksynä teettämä Espoo-tutkimus, jossa kysyttiin espoolaisilta, miksi he asioivat Helsingin keskustassa. Kolme tärkeintä syytä isommalle kirkolle lähtöön olivat kulttuuripalvelut, tapahtumat ja ravintolatarjonta. Ostosmahdollisuudet tulivat vasta neljäntenä eli kotikaupungin omien ostospaikkojen pito on espoolaisten keskuudessa vähintään kohtuullinen.

Mikko Heino

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  6. Pääkirjoitus: "Koronakoira" ei ole hetken päähänpisto
  7. Vainio 8.8.
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  2. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  8. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  9. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  10. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  11. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  12. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.