Tietöitä ei pääse karkuun

toimitus

(PÄÄKIRJOITUS) Tietöitä on vaikea välttää, jos joutuu ajamaan pääkaupunkiseudulla vähänkin pidempiä matkoja. Aina on jollain väylällä menossa parannushanke tai pari. Työmaa-aitoja, alennettuja nopeuksia, tukkoisuutta.

Kun nykivästi etenevässä jonossa puristaa rattia takahampaat kireinä, ei välttämättä jaksa miettiä iloisesti, että jo kahden vuoden kuluttua tässä kohdassa saa taas painaa pedaalia omaan tahtiin.

Isot valtasuonet, Turunväylä ja Kehä I, ehtivät hetken olla melko normaalissa tilassa. Viimeksi Turunväylällä oli kaksi urakkaa peräkkäin, kun Kirkkojärven kohdalla tietä nostettiin tulvaherkällä alueella ja sitten rakennettiin kolmannet kaistat Kehä II:n ja Tuomarilan välille. Molemmat hankkeet valmistuivat vuosi sitten ja peräti etuajassa.

Kolme vuotta sitten valmistuivat Kehä I:n tietyöt Espoon rajalta Hämeenlinnanväylälle.

Ja nyt taas autoilijat saavat jonottaa, tällä kertaa raidejokerin takia. Pikaraitiotielle rakennetaan Turunväylän yli Impilahdensilta Kehä I:n solmukohdassa. Laajalahdessa puolestaan Kehä I louhitaan useita metrejä alemmaksi, jotta raidejokeri pääsee myös sen yli.

Laajalahden mäennyppylä on entuudestaan ollut hankala varsinkin rekoille, jotka talviliukkailla jäävät helposti sutimaan valoristeykseen.

Laajalahden hankkeen esittely viikko sitten Otaniemessä veti odotetusti paikalle runsaasti paikallisia asukkaita. Kysymykset koskivat aika paljon työmaan melua ja myös korvaavia yhteyksiä, kun esimerkiksi Kurkijoentieltä ja Ruukinrannantieltä ei jatkossa enää pääse Kehä I:lle. Yleensä isot mullistukset ympäristössä herättävät kiukkua, mutta yllättäen Otaniemen tilaisuudessa Väyläviraston ja pääurakoitsijan esittelijät saivat päätteeksi aplodit.

Miten sitten hermot saa pidettyä koossa, kun autojono matelee ja kirosanat on käytetty loppuun? Radioon voi hakea valmiiksi rauhoittavaa musiikkia soittavia kanavia tai kuunnella äänkirjoja. Alastalon salissa voisi olla hyvä aloitus.

Klaus Nurmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  6. Pääkirjoitus: "Koronakoira" ei ole hetken päähänpisto
  7. Vainio 8.8.
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  2. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  3. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  4. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  5. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  8. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  9. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  10. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  11. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  12. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  13. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  14. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  15. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.