Mielipide: Metrorakentajat vievät soukkalaisten parkkipaikat

toimitus

Metrorakentaminen aiheuttaa Soukan asukkaille suurta haittaa. Soukankaarella kaupunki on antanut erikoislupia rakentajille pysäköidä kadunvarteen neljän tunnin rajoitusalueelle koko päiväksi.

Tästä seuraa harvinaisen paljon harmia kadunvarren asukkaille, mutta myöskin asukaspuistossa (Puropuisto) asioiville, eli lapsiaan hakeville vanhemmille. Myös palvelutalon lounasvieraat on häädetty parkkipaikkojen puutteen takia. Ei voi tulla syömään, kun autoansa ei voi jättää alueelle.

Naapuritaloyhtiöiden Soukankaari 8:n ja Soukankaari 6:n asukkaat eivät pysty purkamaan autoansa kadun puolella eikä roska-astioita päästä tyhjentämään, kun pääsy tontille tukitaan kieltomerkinnöistä huolimatta. Yhteydenotto kaupungin vastuullisiin ei ole vaikuttanut mitenkään muuten kuin että ensimmäisten soittojen jälkeen lappuliisoja lähetettiin lasten hakuaikoihin sakottamaan vanhempia, koska heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää auto hetkeksi luvattomalle paikalle.

Rakennuttaja voi järjestää pysäköinnit muulla tavalla kuin asukkaiden kustannuksella, vaikkapa yhteiskuljetuksella jostakin kauempaa. On kohtuutonta, että niukat vieraspysäköintipaikat viedään asukkailta aamukuudesta iltakuuteen. Rakentaminen on hankalaa ja kallista, mutta asukkailta, jotka jo joutuvat sietämään melun ja muun haitan, ei pitäisi viedä viimeisiäkin toiminta- ja asumismahdollisuuksia rakentajien mukavuuden takia.

Kenelle pysäköimislupamaksut lopulta menevät ja kuka on päättänyt tästä toimintatavasta? Onko kaupunginvaltuusto tietoinen epäkohdasta vai onko kyseessä virkamiesten päätös? Virkamiesten tehtävä on palvella asukkaita eikä ai-heuttaa heille haittaa.

Johan Silen

As. Oy Soukankaari 8 hallituksen puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen – kuva
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. HSL avaa matkakortin nettilatauksen ensi viikolla – voi ostaa sekä kautta että arvoa
  4. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  5. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  6. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  7. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  8. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  9. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  10. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  11. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  12. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  13. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.