Erityisasemalle on perusteensa

toimitus

(PÄÄKIRJOITUS) Vuosi 2040 saattaa tuntua kaukaiselta. Väestöennusteissa se ei kuitenkaan ole sitä. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n helmikuussa julkaistun ennusteen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa vuoteen 2040 mennessä 270 000 asukkaalla eli tuolloin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asuu lähes yhden nyky-Espoon verran enemmän väkeä.

Jo nyt joka vuosi pääkaupunkiseudun väestö kasvaa yhden keskikokoisen suomalaisen kaupungin verran. Mittakaavaa antaa se, että yhtenä vuonna pääkaupunkiseudun väkiluku kasvaisi koko Loviisan verran, toisena alueelle muuttaisivat lapualaiset, kolmantena kauhajokiset…

Kyse ei ole enää kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelusta, vaan myös kaupunkiseutujen kehitys eriytyy. MDI ennustaa selvää väestönkasvua vain pääkaupunkiseudulle sekä Tampereen ja Turun seuduille. Oulussa ja Jyväskylässä kasvu on vielä kohtalaista ja Kuopiossa pientä. Lahden, Joensuun, Seinäjoen ja Vaasan väen ennustetaan vähenevän.

Kun koko maan väestön ennustetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä vain 90 000 ihmisellä, jossain muualla Suomessa väki vähenee 180 000 ihmisellä.

Samaan aikaan vieraskielisten osuus väestöstä kasvaa. Tällä viikolla ilmestyneen kolmen kaupungin yhteisen ennusteen mukaan vuonna 2035 Helsingin väestöstä vieraskielisiä on 26 prosenttia, Espoossa 30 prosenttia ja Vantaalla 34 prosenttia. Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat ovat jo aiemmin vaatineet valtiolta väestönkasvun eri haasteiden huomioimista rahanjaossa.

Suurimpien kaupunkien johto on korostanut yhteisissä hallitusohjelmatavoitteissaan metropolipolitiikan tarvetta. Lukujen perusteella suurten kaupunkien erityisaseman huomioimiseen on syynsä.

Mikko Heino

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  2. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  3. Espoolaisen Markuksen, 26, elämäntarina kosketti – saa elämänsä ensimmäisen työpaikan lakutehtaalla ja omistusasunnon
  4. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  5. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  6. Moottoripyöräilijä kuoli Espoossa kolarissa henkilöauton kanssa
  7. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  10. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  13. Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina
  14. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä
  15. Espoo kertoo maanantaina kasvomaskien jakelusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.