Pääkirjoitus Kestääkö koronamaltti?

Suomi on ollut osin suljettu jo nelisen viikkoa. Ensin menivät kiinni koulut, ja sen jälkeen lista on pidentynyt koronavirustilanteen muuttuessa. Hallitus ilmoittikin pääsiäisen alla, että koronakuri jatkuu maassa tällä erää 13. toukokuuta saakka.

Vaikka suomalaisten koronakuuliaisuutta on kiitelty, on oman tiensä valinneitakin riittänyt.

Poliisi esimerkiksi tuskaili julkisuudessa jo ennen pitkiä pääsiäispyhiä, kuinka Uudenmaan eristysrajaa on yritetty ylittää kiertoteitä pitkin kohdista, joissa ei ole ollut tarkastuspistettä. Ja varmasti joku on onnistunutkin, sillä jokaiselle pikkutielle ei valvontaa ole resurssisyistä ulotettu.

Poliisi vetosikin ennen pääsiäistä, että ihmiset ymmärtäisivät Suomen elävän poikkeusoloissa.

Kaikille poliisin vetoomus ei mennyt perille. Uudenmaan rajoilta käännytettiin kiirastorstain ja pääsiäissunnuntain välisenä aikana lähes tuhat ajoneuvoa. Sakkoja kirjoitettiin viitisenkymmentä. Rajan yli yrittäneissä oli niin muualle Suomeen halunneita uusmaalaisia kuin muualta Suomesta – kaukaisimmat Oulusta – Uudellemaalle pyrkineitä onnensa kokeilijoita.

Pääsiäinen on takana, mutta mökin omistavan kaupunkilaisen kaipuu eristysrajan tuolla puolen olevalle loma-asunnolle tuskin hellittää kevään edetessä.

Kävi Uudenmaan eristyksen jatkon kanssa lopulta miten tahansa, niin yksi iso koronakoetinkivi odottaa jo parin viikon päässä. Poliisi ei perinteisesti ole pahoittanut mieltään, jos vappuna on ollut huono sää. Nyt kevään juhlaa vietetään kuitenkin poikkeusoloissa kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa.

Vappuna nähdään, malttavatko suomalaiset olla kokoontumatta isommilla joukoilla yhteen julkisille paikoille vai sivuuttaako oma halu yhteisen hyvän.

Virtuaalivappu on tänä vuonna enemmän kuin kannatettava vaihtoehto. Yhtään lyhytnäköistä viruslinkoa lisää ei tässä tilanteessa tarvita.

Mikko Heino

vastaava päätoimittaja

mikko.heino@media.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut