Toni Hinkan kolumni: Pilaatko vaikuttavuutesi etänä?

Toni Hinkka Kirjoittaja on johtamisaktivisti.

Toni Hinkka

Menisitkö tärkeään tapaamiseen paperipussi päässä ja epäselvästi mumisten? Kohtaisitko kollegasi hiukset harottaen? Pukeutuisitko aamutakkiin tai oloasuun?

En muista, olenko koskaan bisnestapaamisessa kohdannut yllä kuvattua. Tai varmasti muistaisin, jos olisin.

Koronakriisi on siirtänyt meidät etätyöhön. Valtaosa vaikuttaa olevan etänä ihan pihalla. Ikään kuin luontainen positiivisen vaikuttamisen tarve olisi poistunut.

Massojen taantuessa positiivinen erottautuminen on helpompaa kuin koskaan. Kun vain ymmärtää, että vaikuttamisen tarve on vahvempi kuin koskaan ja tiedostaa, mihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Etävaikuttamisessa meiltä poistuu kolme viidestä aistista. Näin ollen kuulon ja näön merkitys ja vaikuttavuus vain korostuvat. Kiinnitä siis erityistä huomiota siihen, miten sinä kuulut ja miten sinut nähdään.

Aistimme, hermostomme ja aivomme ovat rakennettu siten, että ne haluavat säästää energiaa. Esivanhemmillamme kun oli aika usein puutetta energiasta.

Mitä vaikeampaa meidän on seurata toisen ihmisen viestintää, sitä enemmän aivomme rasittuvat. Kasvanut energiankulutus herättävät meissä kaksi tunnetta: En tykkää ja en luota. Alamme siis alitajuntaisesti epäillä toisen sanomaa. Sitten ryhdymme tietoisesti etsimään epäilyllemme todisteita. Ja kyllähän me niitä löydämme, kun herkistymme havainnoimaan.

Toinen mikä herättää epäilyn, on viestinnän ristiriidat. Eli jos sanat, sävyt ja kehonkieli eivät kerro samaa asiaa.

Kun haluat vaikuttaa ja vakuuttaa, tee viestintäsi seuraaminen mahdollisimman vaivattomaksi ja yhtenäiseksi. Siinä se salaisuus.

Etänä tämän varmistaminen on helpompaa kuin koskaan.

Hän, jolla on kohtuullinen mikrofoni ja vähin taustahäly erottuu vastaanottajien korviin selkeimmin.

Häntä, jolla on kohtuullinen kamera, valaistus, kuvakulma ja tausta sekä koko ylävartalo näkyvissä, on miellyttävintä seurata.

Kannettavan oma kamera ja mikrofoni ovat yleensä luokattoman surkeita. Muutaman kympin investoinnilla saat jo selkeän etulyöntiaseman moisia käyttäviin. Valaistuksen saat ilmaiseksi auringosta, kunhan ikkuna on kasvojesi edessä.

Kirjoittaja valmentaa johtajia ja myyjiä vaikuttamisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Leppävaarassa jonotettiin uimahalliin ja maauimalaan kello 6.30 lähtien
  2. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  3. Kesälomalaiset Louna ja Wilma olivat ensimmäisinä isossa altaassa – maauimalassa ja uimahallissa noudatettiin uusia sääntöjä
  4. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  5. Kulttuuriin ja liikuntaan esitetyt leikkaukset antavat esimakua Kirkkonummen kunnan säästötavoitteista
  6. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  7. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  8. Espoolaisuus edellä Mestikseen – Kiekko-Espoon uusi päävalmentaja korostaa yhteisöllisyyttä
  9. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  10. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  11. Espoon keskuspuiston sadan vinon "salmiakkipöntön" arvoitus ratkesi – ensimmäiset lumosivat pesäpuuhiin vartissa
  12. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  13. Laitiselle, Tuomiselle, Monoselle ja Lindforsille 10 000 euron apuraha
  14. Kirkkonummi järjesti loma-asuntojen huutokaupan – Nuuksion kansallispuiston naapurissa sijaitsevan mökin hinta nelinkertaistui
  15. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.