Espoo jakoi viikko sitten poikkeusajan ensimmäiset lounaskassit etäkoululaisille. Noin 60 espoolaiskoululta jaetuista, yhden kouluviikon lounaat sisältäneistä kasseista löytyi pinaattiohukaisia, kermaista kanakastiketta ja riisiä, pinaatti-nokkoskeittoa, tomaatti-leipäjuustokeittoa ja kebabkiusausta. Kysyntää oli, sillä ennakkoon hakijoita oli ilmoittautunut lähes 13 000.
Tämän viikon lounaskassijakoon ilmoittautuneita oli vielä enemmän, peräti 14 500.
Tämän viikon lounaskassijako jäi Espoossa samalla tällä erää viimeiseksi. Hallitus ilmoitti viime viikolla, että koulut avautuvat taas torstaina 14. toukokuuta. Tuosta päivästä lähtien etäopetusta ei lähtökohtaisesti järjestetä.
Espoolaiskodeissa odotetaankin nyt kouluilta tarkempaa ohjeistusta sitä, miten koulutyö hoidetaan toukokuun kahdella viimeisellä viikolla.
THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön viime viikon ensiohjeistuksen mukaan opetustilat on koulujen avautuessa järjestettävä niin, että niissä on normaalia enemmän väljyyttä. Ohjeistuksessa korostetaan myös tarpeettomien fyysisten kontaktien välttämistä. Välitunnit ja kouluruokailu järjestetään oman luokan tai ryhmän kanssa. Kevätjuhlia ei kouluissa järjestetä. Ja lista jatkuu.
Helpommin sanottu kuin tehty käytännön tasolla, kun liikaa tilaa ei kouluissa ole normioloissakaan. Nyt yksittäisissä kouluissa pähkäillään, miten tuo ylätason ohjeistus taipuu käytännöiksi päivittäisessä koulutyössä. Kouluille putosi syliin melkoinen häkkyrä selvitettäväksi, ja odotettavissa onkin monenlaisia paikallistason ratkaisuja aivan kuten etäopetuksen järjestämisessäkin. Saattaa tulla vastaan myös se kuuluisa tekemätön paikka.
Sitten ovat ne perheet, jotka eivät kaikesta huolimatta suostu päästämään lapsiaan kouluun. Jos poissaoloista poikkeusaikoina ei anneta asetusta, jää tämäkin asia ratkaistavaksi paikallistasolle kouluihin.
Mikko Heino
vastaava päätoimittaja
mikko.heino@media.fi