Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: | Veivätkö ruohonleikkuutraktorit linnut ja hyönteiset nurmikolta?

On hiljaista, ei kuulunut kevään ääniä, ei kuulu kesän ääniä. Ei ole hyönteisiä, ei lintuja.

Ovatko kaikki linnut oppineet karttamaan piha-aluettamme, sillä viime kesänä ne katosivat isojen ruohonleikkuutraktoreiden tuhottua nurmikkomme heti alkukesästä.

Nuoret pojat käänsivät samalla osin maata hävittäen kukkien juuret raskailla koneilla. Kuumana kesänä ei ruoho enää kasvanut. Kuitenkin pojat silmin nähden nautiskellen ajoivat koneillaan säännöllisin väliajoin saatuaan käskyn leikata ruoho, jota ei oikeasti ollut, eikä mitään syömistä linnuille. Hyönteiset olivat hävinneet.

Missä ovat lokit, joiden kirkuna on aina ennen ollut kevään ensi merkki? Missä viipyvät pääskyset, joiden huimaa kiitämistä on aina ollut ilo seurata? Vielä muutama vuosi sitten meillä oli kauniit vihreät nurmikot kukkineen. Tuolloin osattiin hoitaa vehreyttä soveltuvin välinein. Oli monenlaisia lintuja koko kesän syysmuuttoon saakka.

Nyt on ollut hiljainen kevät, josta Rachel Carson vuonna 1962 kirjoitti teoksessaan Silent Spring. Jo silloin hän käsitteli myöhemmin hyvin haitallisiksi ympäristömyrkyiksi osoittautuneita aineita. Eipä hän osannut aavistaa tehokkuutta, joka valtaisi muun ohella myös nurmikkojen leikkaamisen. Vaikka pikkulintujamme syödään etelän maissa, niin eihän kaikkia! Mikä lienee syy tähän äänettömyyteen?