Pääkirjoitus: Lemmikki ei ole hetken päähänpisto

Koronaviruspandemian tuoma poikkeustila käynnisti keväällä lemmikkieläinbuumin. Lisääntynyt kotona olo ja eristäytyminen muista kuin läheisimmistä toi monille pintaan yksinäisyyden tunteen. Yksi tapa lääkitä sitä oli koiran, kissan, hamsterin tai muun lemmikin hankinta.

Kasvuluvut ovat olleet suuria, esimerkiksi Faunatar-ketjun lemmikkieläinmyynti on kasvanut 40 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Suosittujen lemmikkilajien osalta on jouduttu myymään ei-oota ja perustamaan jonotuslistoja.

Samansuuntaista viestiä erityisesti koirabuumista kuultiin Suomen Kennelliitosta ja koirien kasvattajilta jo kesän korvalla. Kennelliiton mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan on toistunut aiemminkin olojen muuttuessa vaikeammiksi. Liiton edustaja totesi taannoin Ilta-Sanomissa, että ”lama-aikana tilanne on aina ollut sama”, ensin 1990-luvun alkupuolella ja uudelleen vuonna 2008.

Viime aikoina Suomessa on vuosittain rekisteröity noin 50 000 koiraa, ja lukuun on lisättävä rekisteröimättömät koirat. Kaikkiaan Suomessa on arvioitu olevan koiria noin 700 000. Kissojen määrän on puolestaan arvioitu liikkuvan jossain 600 000:n ja miljoonan välissä.

Nähtäväksi jää, millaisia arviot lemmikkien lukumääristä ovat tämän vuoden jälkeen.

Lemmikki on omistajalleen hyväksi, mutta sitä ei pitäisi ottaa hetken mielijohteesta. Korona-aikana monella on ollut aikaa keskittyä lemmikkiinsä ja perehtyä sen hoitamiseen. Poikkeusaikakin kuitenkin päättyy joskus, ja esimerkiksi koiraan on sitouduttava vuosikausiksi.

Kaupunkikotiin hankittu koira vaatii runsaasti ulkoilutusta. Koiran pitää sopia myös normaaliin elämäntilanteeseen, ei vain kriisitilanteeseen. Hyvä kysymys "koronakoiran" hankintaa pohtivalle on se, onko itsellä olojen joskus normalisoituessa edelleen antaa koiralle se tuhat tuntia vuodessa, joka helposti kuluu päivittäisissä ulkoiluissa.

Mikko Heino

Kirjoittaja on Länsiväylän vastaava päätoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.