Lukijalta: HSL vastaa: Kehitämme myös Espoon joukkoliikennettä

Ninni Ylikallio kirjoitti Länsiväylän Areenalla, että joukkoliikenteen tulisi Espoossa toimia kaupunkilaisia palvellen, mikäli kaupungissa halutaan tähdätä vihreyteen ja kestävyyteen. Tämä on erinomainen huomio, ja asia on tärkeä.

Parhaillaan suunnittelemme Espooseen uusia bussiyhteyksiä tilanteeseen, jossa metro kulkee Kivenlahteen asti. Suunnittelu käynnistyi asukkaiden toiveiden kartoittamisella. Järjestimme elokuussa verkossa liikkumiskyselyn, jossa selvitimme suunnittelualueen asukkailta heidän liikkumistottumuksiaan.

Liikkumiskyselyn jälkeen olemme myös järjestäneet yhdessä alueen asukkaiden kanssa kaksi työpajaa, joissa nykytilanteen ongelmia ja tulevan liikenteen toiveita on selvitetty. Näiden lähtötietojen pohjalta suunnittelemme luonnoksen uusien bussilinjojen reiteistä, mistä jälleen keräämme palautetta asukkailta.

Tavoitteenamme on, että joukkoliikenne palvelee Espoossa tulevaisuudessa entistäkin paremmin, ja nyt alueen asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun. Suunnittelusta ja omista vaikutusmahdollisuuksista saa lisätietoja osoitteesta hsl.fi/metrokivenlahteen.

Syysliikenteen alussa HSL:n liikenteessä tapahtui muutoksia myös Espoossa, kun muun muassa runkolinja 200 aloitti Elielinaukion ja Espoon keskuksen välillä ja korvasi linjan 235. Samassa yhteydessä linjan kulkua pyrittiin nopeuttamaan muun muassa liikennevaloetuuksin ja hieman harvennetun pysäkkivälin avulla.

Monet syysliikenteeseen siirryttäessä tapahtuneet muutokset perustuivat akuutin koronatilanteen ja taloustilanteen heikkenemisen aiheuttamiin säästöihin. Nämä säästöt eivät kohdistuneet vain Espooseen vaan yleisesti koko HSL-alueeseen, ja ne pyrittiin kohdistamaan niin, ettei minkään alueen palvelutaso vaarannu etenkään ruuhka-aikojen liikenteessä.

Jonne Virtanen

ryhmäpäällikkö

Helsingin seudun liikenne

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut