Koronavirustilanne elää ja kiihtyy. Espoossakin viikoittaisten koronatartuntojen määrä on kasvussa. Viime viikolla Espoossa todettiin testeissä jo 74 uutta koronatartuntaa. Viikkoa aikaisemmin luku oli 60, sitä edeltävällä viikolla kolmisenkymmentä. Suunta on selvä, enää on epätietoisuutta käyrän kulmakertoimesta jatkossa.
Koulujen lukuvuoden alettua Espoon kouluissa ja päiväkodeissa tuli ilmi lukuisia altistumisia koronalle. Vaikka tilanne rauhoittuikin joksikin aikaa, niin arviona oli, ettei rauha kauan kestä. Eikä se kestänytkään. Nyt karanteeni-ilmoituksia on alkanut taas tulla.
Maanantaina myös Suomessa vietettiin kansainvälistä opettajien päivää, tänä vuonna kovin erilaisessa tilanteessa kuin aikaisempina vuosina. Vaikka kevään äkkipysähdys ja etäopetukseen siirtyminen kertoi suomalaisen koululaitoksen muuntautumiskyvystä, on moni ammattilainen huolissaan ja väsynyt lukuvuoden ollessa vasta alussa.
Jatkuva varuillaan olo, varotoimista huolehtiminen sekä tulevan talven näkymät jättävät jälkensä. Kevään etäopetusjakso aiheutti osalle oppilaista vaikeuksia. Miten nämä oppilaat saadaan taas mukaan? Entä jos joudutaan taas etäopetukseen?
Koulujen ja päiväkotien tilanne säteilee myös perheisiin. Espoon kouluista ja päiväkodeista on tänä syksynä määrätty kotikaranteeniin lähes puolitoista tuhatta ihmistä: lapsia, nuoria ja henkilökuntaa. Perheiden arjessa näkyy, jos kotona on apua tarvitseva karanteenikoululainen.
Eikä huoli koske vain kouluja. Se näkyy yhtä lailla muilla työpaikoilla. Kaikki eivät voi tehdä etätöitä, vaan työskentelevät ammateissa, joissa ihmiskontakteja ei voi välttää.
Miten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa koronakäyrän kulmakertoimeen? Kolme asiaa voi jokainen edelleen tehdä. Huolehdi käsihygieniasta. Pidä turvaväli. Käytä maskia julkisilla paikoilla.
Mikko Heino
Kirjoittaja on Länsiväylän vastaava päätoimittaja