Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Ilmastonmuutos kyseenalaistaa Tapiolan Keskusaltaan luistelukäytön

Tapiolan keskustassa liikkuneita odotti lokakuun alussa yllättävä ja lohduton näky: kimmeltävä Keskusallas oli tyhjennetty ankeaksi sorakuopaksi. Lehdet olivat vielä puissa ja lämpötila kesäiset +15 astetta, mutta Keskusaltaan vesi jo poissa tekojään valmistelemiseksi.

Sydäntalven luistelukausi on lyhyt. Vain noin kolmen kuukauden luistelukäytön vuoksi Tapiolan keskeisen maisemakokonaisuuden ydin, Keskusallas, on Espoon liikuntapalvelujen tyhjentämänä suurimman osan vuotta. Lokakuusta toukokuuhun seitsemän kuukautta ilman vettä, rumana hiekka- ja betonikenttänä. Todellisen luistelukauden ulkopuolella Keskusallasta pidetään siis kuivillaan yhteensä noin neljä kuukautta, mikä on ehdottomasti liikaa.

Tänä vuonna Keskusallas oli vedetön jo 7. lokakuuta. Tapiolan keskusaltaan tyhjentäminen Jääpuutarhan tekojäätä varten ennen joulukuuta on lämmenneissä ilmasto-olosuhteissa epärealistista toiveajattelua

Keväällä luistelu loppui koronaviruksen ja kevään lämmön vuoksi maaliskuun puolivälissä, mutta vettä Tapiolan keskusaltaaseen saatiin sen jälkeen odottaa toukokuulle. Pelkästään luisteluradan valaistuksen poistaminen kesti yli kuukauden. Betonista vaaleanharmaata luistelualuetta ei myöskään 2020 ensi kertaa Jääpuutarhan olemassaolon aikana maisemoitu soralla, ja radat jäivät kuultamaan matalan veden alta koko kesäksi.

Talvi pakkasineen ei Suomen etelärannikolla ole enää vuosiin saapunut marras-joulukuuksi. 2020 alussa lunta ja pakkaskausia ei tullut lainkaan, ja Tapiolan keskusaltaan jäätä pidettiin usein 5 –10 lämpöasteessa yllä ilmeisen suurin kustannuksin jäähdytyslaitteiston tehon ylärajoilla sekä ajettavia jäädytyskoneita käyttäen.

Tapiolan Jääpuutarha on tuottanut luistelijoille iloa vuosien ajan. Ilmasto ja sitä kautta kyseisen liikuntapaikan toimintatilanne on sen perustamisen jälkeen kuitenkin selkeästi ja peruuttamattomasti muuttunut. Maapallo lämpenee tutkitusti sekä enemmän että nopeammin pohjoisilla alueilla, ja kylmät talvet muuttuvat entistä harvinaisemmiksi ja lyhenevät varsinkin Etelä-Suomessa. Espoon on tullut aika sopeuttaa kunnallisverovaroin ylläpidetyn Jääpuutarhan toiminta ja ylläpidon vuosiaikataulu ilmastonmuutoksen ja kustannustehokkuuden tosiasioihin.

Jääpuutarha vai betonoitu sorapuutarha?