Lukijalta: Länsiväylällä on jo sopiva nopeusrajoitus

Uutinen Länsiväylälle suunnitelluista peltipoliiseista kirvoitti Elina Hatakan ja Esa Sairion kommentoimaan asiaa.

Koska Länsiväylä sijaitsee Espoossa myös asumani taajaman, Mainingin alueella, seuraava kannanottoni:

Espoon osuus Länsiväylästä toimii nykyisillä nopeusrajoituksilla (80 km/h) mainiosti, minkä totean aina kun joudun autoilijana liikkumaan Helsingin suuntaan ja takaisin. Liittyminen Länsiväylälle sujuu helposti kohtuullisen liittymisnopeuden ja -matkan vuoksi, eli Länsiväylää ajavat antavat helposti kaistaa.

Kohtalaisen suuri linja-autojen ynnä muun raskaan liikenteen osuus ei aiheuta kovin paljon ohituksia, koska kaikki ajavat samaa nopeutta, mikä rauhoittaa liikennettä. Myös linja-autopysäkeiltä liittyminen näyttää tapahtuvan varsin sujuvasti.

Nopeuksien nostaminen lisäisi merkittävästi liikenteen päästöjä, mitä etenkin taajama-alueilla tulisi suitsia. Luonnollisesti, kun asun alueella, jolle Länsiväylän kaikki emissiot ulottuvat, haluaisin minimoida niitä. Osalle väylää on jo rakennettu meluesteitä, mikä osoittaa huoleni aiheelliseksi.

Mainingin alueelle ei toistaiseksi ole toteutettu meluesteitä, minkä havaitsee aamuyöllä hiljalleen nousevasta melutasosta. Liikenteen lisääntyessä joudutaan todennäköisesti käynnistämään hankkeen suunnittelu.

Mitä tulee peltipoliisien tarpeellisuuteen, totean vain, että viime vuosina yleistynyt nuorten kohtalokas kilpa-ajokulttuuri vakavine onnettomuusseuraamuksineen saattaisi vähentyä, jos tiedettäisiin että kiinnijääminen on lähes varmaa. Kannatan.

Stig Holm, Espoo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu