PÄÄKIRJOITUS: Liikuntaharrastusten lisääminen ei ole lääke lasten huonoon kuntoon – pitää muuttaa kulttuuria, jossa puhelin hallitsee arkea

Länsiväylän vt. päätoimittaja ja paikallisjohtaja Karri Kannala. Arkisto/Päivi Tuovinen

Karri Kannala

Lasten ja nuorten kestävyyskunto on heikentynyt, selviää t ällä viikolla julkaistusta koululaisten Move!-mittaustuloksista.

Erityisesti 5.-luokkalaisten kestävyyskunto on laskenut tasaisesti siitä lähtien, kun valtakunnalliset mittaukset aloitettiin vuonna 2016. Mittauksiin osallistuvat vuosittain käytännössä kaikki Suomen 5.- ja 8.-luokkalaiset.

Tänä syksynä esimerkiksi viivajuoksussa 5.-luokkalaisista tytöistä 41 prosenttia juoksi korkeintaan hieman yli 3 minuuttia eli 460 metriä ja pojista 45 korkeintaan 4 minuuttia eli 580 metriä. Viivajuoksussa oppilas juoksee 20 minuutin matkaa edestakaisin määrätyssä kiihtyvässä tahdissa.

Trendi on todella huolestuttava, arvioivat Move-järjestelmän kehittämispäällikkö Mikko Huhtiniemi ja johtaja Tommi Vasankari UKK-instituutista. Se voi johtaa merkittäviin kansanterveydellisiin ja -taloudellisiin haasteisiin tulevaisuudessa. Jos toimintakyky on oikein heikko, ei välttämättä ole (aikuisena) riittävää työkykyä. Tai se voi johtaa siihen, että suuret kansantaudit kuten kakkostyypin diabetes yleistyvät,

5.-luokkalaisista pojista joka kolmas ei selviydy ylävartalon luonnollista liikkuvuutta osoittavasta käsien liikkeestä. Iso osa 8.-luokkalaisista pojista puolestaan ei saa alaselkäänsä suoraksi täysistunnassa. Huhtiniemi korostaa, että liikkuvuus-osion liikkeet onnistuvat, jos lapsella on normaali anatominen liikkuvuus.

Asuinpaikka on yhteydessä mittaustuloksiin. Pääkaupunkiseudulla Helsingin ja Espoon tulokset ovat lähes kautta linjan parempia kuin koko maassa keskimäärin, mutta Vantaalla ollaan joko koko maan tasolla tai vähän alle.

Ongelma on aidosti vakava, eikä lääke löydy liikuntaharrastusten lisäämisestä. Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia 5.-luokkalaisista käy ohjatussa harrastuksessa. Ongelman ydin ei siis ole harrastusten puute, vaan se, että lasten arkinen, luontainen liikkuminen on radikaalisti vähentynyt.

Kun ennen pelattiin pihapelejä ja kiipeiltiin puissa, niin nyt sama aika vierähtää puhelimen ruutua paikallaan tuijottaen. Tästä on tullut yhteiskuntaamme tapa, kulttuuri – ja sen muuttaminen on todella vaikeaa ja työlästä.

Kyse ei ole siitä, että ruutuaika pitäisi demonisoida. Päinvastoin, se voi olla myös keino saada lapsi, tai aikuinenkin, liikkumaan, kun sitä käyttää motivaattorina ja osallistajana.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut