Lukijalta: | Maksuton tulostaminen palautettava Espoon kirjastoihin

Kiusa se on pienikin kiusa. Espoon kirjastoissa ei voi vastaisuudessa tulostaa ja kopioida maksutta, vaan siitä joutuu maksamaan 0,20 euroa per sivu.

Käytännössä kirjastoihin on palautettu asiakasmaksu, joka jo kertaalleen poistettiin. Maksajiksi päätyvät sinikaulustyöläiset, työttömät, vähävaraiset, eläkeläiset ja nuoret. Eli kaikki ne ihmiset, jotka eivät työskentele toimistoissa tai omista omaa tulostinta.

Päätöstä perustellaan muun muassa rahalla. Mistään valtavasta menoerästä ei kuitenkaan ole kyse. Kaupungilta saamani tiedon mukaan tulostaminen ja kopioiminen maksaa kirjastoille noin 400 000 euroa vuodessa. Summa on lopulta pieni Suomen toiseksi suurimman kaupungin miljardiluokan budjetissa.

Vantaan kirjastoissa voi tulostaa maksutta, mutta tulostamiselle on asetettu käyttäjäkohtainen rajoitus. Tällä tavalla Espoossakin olisi mahdollista vähentää kustannuksia, kunhan tietoturvasta pidetään huolta.

Kirjasto tarjoaa monelle espoolaiselle sivistystä, vapaa-ajan virikkeitä ja mahdollisuuksia opiskeluun ja työntekoon. On surkeaa, että Espoo päätyy kiusaamaan kirjastojen käyttäjiä uusilla maksuilla. Kirjaston pitää olla käyttäjälleen ilmainen.

Mikko Lievonen

filosofian tohtori

Matinkylä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut