Keskustan ex-puheenjohtaja Katri Kulmuni erosi kesäkuussa valtiovarainministerin tehtävästään ja menetti sen jälkeen myös puolueensa puheenjohtajuuden Annika Saarikolle.
Vyyhti sai alkunsa, kun Suomen Kuvalehti paljasti, että Kulmuni oli tilannut yksityiseltä konsulttiyritykseltä viestintäpalveluita noin 50 000 eurolla. Koulutukset oli laskutettu valtiovarainministeriöön sekä työ- ja elinkeinoministeriöön, vaikka ainakin osa koulutuksista palveli nimenomaan Kulmunia keskustan puheenjohtajan tehtävässä. Suomeksi sanottuna Kulmunilla, tai hänen avustajillaan, menivät puolueen ja veronmaksajien rahat ja niiden käyttötarkoitus sekaisin.
Kulmuni kertoi ripeästi erostaan ja samalla sen, että maksaa koulutukset takaisin omasta pussistaan. Harvinaisen ryhdikästä ja suoraselkäistä vastuunkatoa nykypoliitikolta. Toki Antti Rinteen eroon johtaneista käänteistä suivaantuneet demarit osaltaan avittivat Kulmunin lähtöä.
Keväällä 2008 Ilkka Kanerva (kok.) erosi ulkoministerin virasta, kun kohujulkkis Johanna Tukiainen vuosi Kanervan lähettämien tekstiviestien sisällön julkisuuteen. Kanerva pyysi käytöstään anteeksi, mutta mitään laitonta hän ei ollut tehnyt.
Nyt 12 vuotta myöhemmin ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli rikostutkinnan kohteena ja perustuslakivaliokunta katsoi mietinnössään, että hän on rikkonut virkavelvollisuuttaan, mutta siten, ettei ministerisyytteen korotettu kynnys ylity. Haavisto siis rikkoi virkavelvollisuuttaan ja sai moitteet.
Tästä huolimatta Haavisto ei eronnut. Hän oli tyytyväinen, kun sai eduskunnan hallituspuolueiden sekä pääministerin tuen. Keskustalla siis ei riittänyt kantti äänestää Haavistoa vastaan, vaikka he samalla hetkellä julkaisivat lausuman tilanteen ongelmallisuudesta. Selkärangatonta politiikkaa tämäkin – mitä mahtoi ajatella paljon vähemmästä samana vuonna eronnut omiensa hylkäämä Kulmuni?
Vihreät sen sijaan aloitti valkopesun Haaviston kunnian palauttamiseksi, mutta operaatio meni pahasti mönkään ja kääntyi itseään vastaan. Sitä ei edesauttanut vihreiden härski perustuslakivaliokuntaan kohdistunut lobbausyritys, ennen kuin mietintö Haaviston kohtalosta oli valmistunut.
Vaikka Haavisto sai pitää ministerisalkkunsa, maksavat hän ja vihreät puolueena kovan hinnan. Haaviston maineessa on tahra, jonka myötä viimeinenkin ripe vuoden 2012 presidentinvaalien hypestä on poissa. Vihreät puolestaan maksaa oman hintansa kevään kuntavaaleissa valtakunnallisesti, mutta myös vahvalla alueellaan pääkaupunkiseudulla.
Karri Kannala