Pääkirjoitus: Nyt ilo irti Espoon ulkoiluinfrasta

Länsiväylän vt. päätoimittaja, paikallisjohtaja Karri Kannala. Arksito/Päivi Tuovinen

Viime ja tällä viikolla on saanut ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tehdä pääkaupunkiseudulla lumitöitä, ellei sitten viime talvena muutaman kerran ja parissa tunnissa satanut sentin loskakerros niitä jollekin aiheuttanut.

Sen sijaan 2019 keväällä puhuttiin hetkittäin jopa lumikaaoksesta, kun taajaan satanutta lunta kolattiin naapurin pihaan ja kaupunki mietti, minne lumimassat voisi kipata.

Jo muutama luminen päivä on aiheuttanut kitkeriä kommentteja tavasta aurata katuja. Sosiaalisessa mediassa on kummasteltu, miksi Helsingissä pyöräkaistat aurataan rivakasti putipuhtaiksi, mutta kävelijöiden pitää tallustaa sohjossa. Oudoltahan tuo tilanne tosiaan tuntuu ja kuvat näyttävät.

Espoossa voidaankin talven lumisina päivinä nauttia Helsinkiä väljemmästä kaupunkirakenteesta.

Muutenkin talvesta ja lumesta kannattaa ottaa ilo irti. Se on myös loistava mahdollisuus korvata koronan vuoksi peruttuja sisäliikuntamahdollisuuksia.

Oittaan ensilumenladulle on jo saatu lisää mittaa ja uutta latuverkostoa tehdään koko ajan. Tekojäiden lisäksi nyt pystytään jäädyttämään useampia jääkenttiä. Espoon kaupunki tekee tässäkin asiassa tärkeää työtä, jota harva veroja maksaessaan muistaa.

Useille pienille lapsille nämä lumet tarjoavat ensimmäisen mahdollisuuden hiihtää, luistella tai edes laskea pulkalla. Se mikä ennen oli joka talvi arkea, ei enää ilmastonmuutoksen myötä ole Espoossakaan itsestäänselvyys.

Toivottavasti opettajat kouluissa ja vanhemmat kotona mahdollistavat nämä aktiviteetit nyt mahdollisimman monelle.

Pulkkailuinto näyttää nyt olevan niin kova, että laskijoita riittää pienissäkin nysissä ja laskulinja johtaa usein autotielle. Myös tässä tarvitaan opastusta ja valppautta.

Talvessa on paljon enemmän hyvää kuin huonoa, joten jätetään narina aurauksesta vähemmälle ja keskitytään hyviin asioihin, joita lumi mahdollistaa.

Karri Kannala

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.