Lukijalta: HSL on pyrkinyt huomioimaan myös Latokasken tarpeet

Sara Saramäki moitti mielipidekirjoituksessaan HSL:n luonnosta Etelä-Espoon uusiksi bussireiteiksi tilanteessa, jossa metro kulkee Kivenlahteen asti. Luonnos on Saramäen mukaan pettymys etenkin Latokasken, Nöykkiön ja Tillinmäen asukkaille.

Joukkoliikenteen suunnittelu on aina kompromissien taidetta, mutta tästä huolimatta pyrimme huomioimaan kaikki tarpeet linjoja suunnitellessamme.

Metron jatkuminen Kivenlahteen tuo muutoksia liikkumiseen. Toisaalta monet nykyään busseilla tehtävät yhteydet korvautuvat metrolla – esimerkiksi juuri Kivenlahden ja Matinkylän välillä. Toisaalta metron mahdollisten ruuhkien ehkäisemiseksi liikenteessä jatkaa edelleen myös suoria bussilinjoja Kamppiin. Lisäksi on turvattava sujuvat vaihtoyhteydet metroon ja toisaalta yhteydet oman aluekeskuksen palveluihin.

Kaikkien näiden tarpeiden toteuttamiseen on käytössä rajallinen budjetti, joka on nykyiseen bussilinjastoon verrattuna pienempi.

Nykyisellä reitillään linja 159 oli jo ennen korona-aikaa yksi Espoon kalleimmista bussilinjoista, kun suhteutetaan linjan liikennöintikustannukset matkustajamääriin. Linjan reitin pidentäminen muutamalla minuutilla kulkemaan Martinsillantien kautta mahdollistaa suuremmat matkustajamäärät ja samalla vuorovälin pitämisen nykyisellään. Tällä hetkellä Latokaskesta on yhteys metroon kahdeksan kertaa tunnissa, mutta uudessa linjastossa näitä lähtöjä olisi yhteensä 13: kuusi vuoroa Kivenlahteen ja Espoonlahteen, neljä Matinkylään ja kolme Niittykummun kautta Kamppiin. Yhteys Espoon keskukseen ja Jorviin säilyy ja kulkee kuusi kertaa tunnissa.

Kuulimme Latokasken, Nöykkiön ja Tillinmäen asukkaita muun muassa asukastyöpajoissa. Näissä korostuivat toiveet liityntäyhteyksistä ennen muuta Matinkylään sekä suorasta bussiyhteydestä Helsingin Kamppiin. Näistä lähtökohdista olemme suunnitelleet myös uusia bussilinjoja. Uuden metroyhteyden valmistumisen myötä pyrimme palvelemaan suorilla Kampin-bussilinjoilla etenkin Länsiväylän pohjoispuolen asukkaita.

Suunnitelman ensimmäisiin luonnoksiin tulleiden palautteiden perusteella laajensimme Kampin linjojen palvelualuetta muun muassa Tillinmäen ja Kurttilan suuntiin.

Tarkastelemme julkaisemaamme linjastoluonnosta vielä siitä annetun palautteen perusteella ja mahdollisesti myös teemme siihen muutoksia ennen kuin viemme linjastosuunnitelman HSL:n hallituksen päätettäväksi.

Jonne Virtanen

ryhmäpäällikkö, linjasto- ja aikataulusuunnittelu

HSL

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut