Haluan herätellä ihmisiä avustustoiminnan mahdollisuuksista Espoossa.
Meillä Espoossa on monia järjestöjä auttamassa vähempiosaisia. Muutamia jakelijoita mainitakseni: Espoon seurakunnat, Hyvä Arki, Manna-Apu, ViaDia Espoo, Ruoka-apu.
Espoon ruoka-apuverkosto on rakentanut toimintatapoja ja yhteistyöverkoston, joka pystyi toimimaan tehokkaasti heti koronakriisin alkaessa. Toiminta on osa verkostoyhteistyön koordinaatiohanketta Edistia. Espoon ruoka-apuverkostoa ohjaa koordinaatioryhmä, Espoon kaupungin toimesta.
Tiesitkö, että Espoossa oli vuoden 2020 aikana hiukan yli 89 000 asiakaskäyntiä ruokajonot/kotikäynnit. Mikä tarkoittaa selkokielellä saman määrän, eli 89 000 ruokakassia, joita on jaettu apua tarvitseville viime vuoden aikana.
Avun tarjoajien kustannukset ovat kuluneen vuoden aikana nousseet apua tarvitsevien määrän lisääntyessä voimakkaasti. Kustannukset ovat lisääntyneet kuljetuksista, pakkausmateriaaleista ja suojavarusteista vapaaehtoisille.
Ruoka-avusta on tullut rinnakkaisjärjestelmä yhteiskunnan sosiaaliturvalle. Espoostakin löytyy jo ruoka-avun tarvitsijoita kolmannessa polvessa.
Kaikilla ei ole varaa hyvään ja terveelliseen ruokaan. Esimerkiksi eläke voi olla niin pieni, että kun pakolliset laskut on maksettu, käteen jää niin vähän rahaa jäljelle, että on valinta kysymys ostaako loppurahoilla ruokaa vai lääkkeitä?
Kohonneet asumiskustannukset ovat ajaneet monet lapsiperheet hakemaan ruokaa ruokajonoista.
Muutamat espoolaiset kauppiaat ovat mukana avustustoiminnassa jakamassa ruokaa avustusjärjestöille. Tämä on loistavaa yhteisvastuullista toimintaa. Lisäksi ruoan hävikki on pienentynyt kauppiaiden avustustoiminnan johdosta.
Toivon sydämessäni, että mahdollisimman moni lähtisi jossakin muodossa mukaan avustustoimintaan. Meistä jokainen voi auttaa, pienikin apu tulee tarpeeseen.
Haluan lausua kiitokset kaikille työntekijöille ja vapaaehtoisille, jotka mahdollistavat tämän tärkeän työn. Näihin kiitoksiin voimme varmasti kaikki espoolaiset yhtyä.
Jouni Katajisto
kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokas