Maailmassa vallitseva koronapandemia on vaikuttanut varmasti jokaisen elämään. Opiskelijat pääkaupunkiseudulla on pistetty etäopetukseen, ja tämä on koronatilanteen johdosta ymmärrettävää. On kuitenkin selvää, ettei etäopiskelu suurimmalle osalle opiskelijoista ole yhtä hyvä tapa oppia kuin lähiopetus. Nuorten keskuudessa kuuleekin tarinoita missä itse kukin on osallistunut oppitunneille – sängystä, suihkusta ja jopa jalkapallokentältä.
Tämä on kuitenkin heijastus suuremmasta ongelmasta. Pääkaupunkiseutulaiset nuoret ovat henkisesti rasittuneita. Vapaa-ajan harrastukset ovat lakanneet ja yksinäisyys sekä mielenterveysongelmat lisääntyneet. Erityisesti tilanteesta kärsivät hankalista perhetaustoista tulevat nuoret. Heille jatkuva kotonaolo voi olla jatkuvaa helvettiä.
Kaiken tämän lisäksi moni lukiolainen kantaa huolta opinnoistaan. Edessä häämöttävät ylioppilaskirjoitukset jännittävät monia, sillä muualla Suomessa opiskelijat ovat pääosin voineet jatkaa lähiopetuksessa. Tämä on hyvä asia, mutta tuntuu monesta epäreilulta ja ylioppilaskokeisiin tunnutaan valmistautuvan eri lähtökuopista.
Pääkaupunkiseutulaiset nuoret toivoisivat keskustelua siitä, miten opiskelijat jaksaisivat suuren tietämättömyyden keskellä. Pahimmillaan nuorten yksin jättäminen opintojensa kanssa voi johtaa sukupolven kokoiseen arpeen.
Nuorten jaksamista tämän kaiken keskellä tukee parhaiten heidän huomioimisensa yksilönä. Jokaiselle opiskelijalle järjestettävä psykologiaika on utopiaa, mutta esimerkiksi ryhmänohjaajat voisivat pitää opiskelijoiden kanssa ylimääräisen keskustelun. Ja omaa arkeani piristäisi talviliikuntapäivä nyt talven viimein saavuttua.
Muistetaan sanoa tosillemme “kyllä tästä selvitään”. Ja me saamme iloisen 20-lukumme.
Lauri Hietanen demarinuori