Viitaten Emmi Venäläisen kirjoitukseen (LV 13.–14.2.) eristävän opetuksen vahingollisuudesta ja vanhanaikaisuudesta haluan tarkastella asiaa käytännössä tapahtuvan opetuksen näkökulmasta ja samalla todeta, että tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko on oikealla polulla kriittisyydessään liiallisen inkluusion edistämisen suhteen.
On monella tapaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia, joille tarvitaan omat opetussuunnitelmansa ja opetusmuotonsa. Syyt erityisoppilaan statukseen voivat olla fyysisiä, psyykkisiä, kognitiivisia ja jopa kaikkia yhtaikaa. Kouluiän alkaessa ja koulukypsyyttä tutkittaessa status on määritelty. Erityistuettua opetusta tarvitsevat aloittavat koulunsa heille sopivassa erityisluokassa.
Erityisluokkia opettavat erityisen koulutuksen saaneet erityisluokanopettajat ja luokkien oppilasmäärät ovat pienempiä kuin yleisluokissa. Tämä mahdollistaa oppilaan saamaa opettaja-aikaa enemmän. Luokassa saattaa olla myös avustaja, jos oppilasryhmä on erityisen vaikea.
Koska erityisluokan oppilailla on keskenään samantapaisia vaikeuksia, he eivät koe erottuvansa muista. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja oppilaan itsetunto vahvistuu myönteisten kokemusten toistuessa. Lisäksi hänellä on oma opettaja, joka huolehtii hänestä ja joka on tuttu, useimmiten saatavilla oleva. Oppilas ei näin ollen tarvitse useita tukijoita luokassa, mikä helposti sekoittaa hänen rajallista kykyään oppia.
Inkluusio-opetuksessa (yleisopetuksen isompi luokka) oppilas voi kokea suurta ahdistusta osaamattomuudestaan ja erilaisuudestaan. Hän todella erottuu muista. Niinpä kouluun meno ei ole enää mukavaa ja poisjäänti on helpotus. Näissä tilanteissa silmätikuksi joutuminen on melko varmaa ja kiusaamisen lisääntyessä tilanne vain pahenee. Inkluusio on kaunis ajatuksena, mutta käytännön opetuksessa varovaisuus on todella tarpeen ja epäonnistuminen tuhoaa jo paljon saavutettua.
Aktiivisena työaikanani ja myös jälkeenpäin olen kokenut tyytyväisyyttä erityisluokassani olleiden oppilaiden kasvamisesta ammattiin ja työelämään (ainakin useimpien heistä). Heistä on tullut veronmaksajia ja perheellisiä ja näin ollen ehkä on tullut uusia (erityis)oppilaita perheen perustamisen myötä.
Eeva-Liisa Parkkonen
erityisluokanopettaja, eläkkeellä