Lukijalta: Taloyhtiöitä rahastetaan

Nimimerkki ”Hallituksen jäsen” (LV 17.2.) tarttui tärkeään aiheeseen. Tuon tässä omia kokemuksiani ja näkemyksiäni aiheeseen.

Yhtiömme on pieni paritaloyhtiö. Saimme aluksi pätevän yksityisen isännöitsijän. Vuosien mittaan isännöitsijän eläköidyttyä iso ketju osti sen. Parin seuraavan kierroksen jälkeen olimme todella suuren firman palveltavana. Palvelun taso huononi ollen lopulta surkea.

Hallituksen kokoukset menivät kirjanpidon virheitä selvitellessä. Ikävin tapaus oli, kun tekninen isännöitsijä antoi yhden yksinkertaisen muutostyön kaverifirmalleen perustellen sen tehneen useita vaativia kohteita. Lasku oli todella suolainen.

Isännöintifirmat rahastavat taloyhtiöitä esittämällä turhia remontteja ja uudistuksia. Esimerkiksi ikkunaremontteja, lämmönjakolaitteiston vaihtoa ja ilmanvaihtokanavien nuohousta. Esimerkiksi yhdessä Tapiolan 80-luvun kerrostalossa vaihdettiin ikkunat. Kun näin poistetut ikkunat pihalla, niin ei niissä ollut mitään vikaa.

Toinen taho, joka rahastaa, ovat huoltoyhtiöt. Meillä oli suuren huoltoyhtiön vuosilaskutus pitkälti yli 10 000 euroa. Suurin osa siitä oli lumitöistä tuli lunta tai ei. Pieni osa oli liputus. Muu oli kaikenlaista valvontaa ja tarkkailua sekä teknisten tilojen puhtaanapitoa, jota ei edes tehty. Esimerkki rahastuksesta: räystäskourujen puhdistus kahdeksalta katolta maksoi 1 250 euroa, vaikka vain muutama kouru on puiden lähellä. Kaiken lisäksi muutama säkinpohjallinen lehtiä vietiin muualle, vaikka ne olisi voitu laittaa omaan roskikseen. Jätemaksu oli 125 euroa. Nyt meidän lumityöt tekee yhtiö, joka laskuttaa vain käyntikertojen mukaan. LV-huollon olemme sopineet suoraan alan yrityksen kanssa.

Nykyisen taloyhtiöiden rahastamisen mahdollistaa Suomen asunto-osakeyhtiöjärjestelmän suuri heikkous: asuntoyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat amatöörejä. He hyväksyvät isännöitsijöiden tyrkyttämät kalliit toimenpiteet. Vain harvoissa hallituksissa on valveutuneita jäseniä.

Lopuksi nykyisen taloustieteen lyhyt oppimäärä: Yrityksen ainoa arvo on kassavirta.

Toisen hallituksen jäsen

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut