Pääkirjoitus: Välinpitämättömyydellä on kallis hinta

Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi. Päivi Tuovinen

Koronarokoteruljanssi on herättänyt useita myrskyjä mediassa. Viimeisin niistä on ”no show -ilmiö”, joka liittyy käyttämättä jääneisiin rokotusaikoihin. Jopa yli tuhat rokotetta on jäänyt antamatta, koska ajan varannut henkilö ei saavu paikalle. Syyksi arvioitiin unohdus, väärinymmärrys tai sairastuminen. Ongelmana on, että sulatettu rokote säilyy vain kuusi tuntia. Käyttämättä jäänyt rokote pyritään kuitenkin eri keinoin hyödyntämään. Hyvä niin.

Kunnallisen terveyspalvelun ajanvarauksessa, kuten hammashuollossa, vastaavantyyppinen ongelma on tuttu jo ajalta ennen koronapandemiaa.

Yksittäiselle kaupunkilaiselle uuden ajan varaaminen tuskin on suuri vaiva, mutta kun määrät kertaantuvat, puhutaan eri mittakaavan seurauksista. Apua kiireellisesti tarvitsevat joutuvat odottelemaan turhaan. Hoitohenkilöllä kuluu työtunteja uusien rokotettavien tai potilaiden hankintaan. Hammashoidon tapauksessa tilat ja laitteet ammottavat tyhjyyttään.

Koronarokotuksen ajanvarausjärjestelmä toimii itsepalveluperiaatteella. Siinä on aina riskinsä. Virheet ovat ymmärrettäviä, mutta ongelmaa ei pidä vähätellä. Olivatpa syyt mitkä tahansa, niistä koituu kallis hintalappu lystin maksajille. Maksajia on monenlaisia. Kaikkea ei voi mitata edes rahassa. Viitteitä siitä jo on, että valta otetaan omiin käsiin. Malttamattomimmat harkitsevat ratkaisua rokotteiden saamiseksi virallisen järjestelmän ulkopuolelta, pimeiltä markkinoilta.

Espoossa on tällä hetkellä rokottamatta yhä noin 90 prosenttia väestöstä. Kannetaan kukin omalta osaltamme vastuu siitä, että sovittuja rokotusaikoja ei jätetä käyttämättä. Varmistetaan myös, että lähipiiri ei jää yksin ajanvarausten tai paikalle saapumisen kanssa. Rokotteita ei saa mennä hukkaan.

Heli Koivuniemi

”Rokotteita ei saa mennä hukkaan.

heli-maarit.koivuniemi@media.fi

päätoimittaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut