Sari Savela kirjoitti Vaaliareenalla (LV 20.–21.2.), että nuorisotakuu ei toimi Espoossa.
Kirjoittaja tarttuu tärkeisiin teemoihin nuorisotakuun toimivuutta arvioidessaan. Tilastot viestivät haastavista ajoista: alle 25-vuotiaiden aktivointiasteet ovat laskeneet 15,1 prosenttiyksikköä ja 25–30-vuotiaiden 9,8 prosenttiyksikköä tammikuusta 2020. Pelkän peruskoulun varassa olevien nuorten työttömyys on kasvanut vuoden aikana 59,2 prosenttia.
Nuorten syrjäytyminen on uhka, josta yksikään toimija ei selviydy yksin. Tarvitsemme tiivistä yhteistyötä, jossa mukana ovat valtion ja kuntien toimijat, kolmas sektori ja yritykset.
Espoossa Ohjaamotalo tarjoaa nuorille aikuisille monialaisesti palveluita työllistymisen, koulutuksen, elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tueksi. Työllisyyden kuntakokeilu eli Työllisyys Espoo vastaa muun muassa niiden alle 30-vuotiaiden nuorten palveluista, jotka ovat työttömiä, lomautettuja, työllistettynä tai työllistymistä edistävissä palveluissa. Omnia koulutuksen järjestäjänä tarjoaa erilaisia tapoja suorittaa tutkinto tai tutkinnon osa. Vahvistamme tänä vuonna koulutuksiin sisältyvää uraohjausta. Panostamme valmistuviin opiskelijoihin, jotta vältyttäisiin työttömyydeltä.
Espoossa nuorisotakuun ja nuorten työllisyyden edistämiseksi tehdään työtä yhdessä Ohjaamotalon, Työllisyys Espoon, sosiaali- ja terveyspalveluiden, Omnian ja sivistystoimialan kanssa. Nuoret työhön -suunnitelmassa keskitymme palveluohjauksen tehostamiseen, taitojen takaamiseen ja työelämämahdollisuuksien turvaamiseen. Edistämme nuorten työllisyyttä ennaltaehkäisevästi sekä työttömyysjaksoja lyhentämällä. Tuemme erityisesti niitä nuoria, joilla on haasteita valmistumisessa ja työllistymisessä avoimille työmarkkinoille. Tavoite on, että tieto palveluista tavoittaa kaikki niitä tarvitsevat nuoret, eikä kukaan jää palveluiden väliin.
Tero Luukkonen
Ohjaamotalon päällikkö
Kirsi Eskelinen
verkostopäällikkö, nuorten työllisyyden edistäminen
Työllisyys Espoo
Sirkka Wiman
palvelujohtaja, elinvoima- ja työllisyyspalvelut
Omnia