Lukijalta: Oittaan datakeskus on hylättävä – valtava kummituskaupunki hallitsisi liikaa ympäristöään

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta suhtautuu yllättävän positiivisesti datakeskuksen tuloon Oittaan ja Kehä III:n väliselle alueelle. Enemmistö ei halunnut edes estää metsien ennakkohakkuita nykyisillä hiihtoalueilla.

Fortumin väite, että laitos on välttämättä sijoitettava ehdotettuun paikkaan, jotta Suomenojan voimalaitos voisi luopua kivihiilestä, on valheellista viherpesua. Todellisuudessa voimalaitos joutuu kuitenkin muutaman vuoden sisällä luopumaan kivihiilestä.

Datakeskukseen ei tule monta pysyvää työpaikkaa. Satelliitit ja robotit hoitavat lähes kaiken. Lisäksi keskus tarvitsee valtavasti sähköä ja koko Espoon sähkönkulutus kaksinkertaistuu. Tarkoitus olisi, että laitoksen hukkalämpö otetaan hyötykäyttöön ja siirretään espoolaisten kaukolämpöön. On muistettava, että Fortum, Espoon Sähkön kaupan yhteydessä, sai kaukolämmön monopoliasemaa ja voi itsenäisesti määrätä sen hinnan Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. On lapsellista odottaa alehintoja.

Hanke olisi Espoon kaikkien aikojen suurin rakennushanke länsimetron jälkeen. Rakennusoikeus, joka on valtavat noin 200 000 kerrosneliömetriä, vastaisi tilavuudeltaan lähes kahta miljoonaa kuutiometriä. Havainnepiirrosten mukaan alueelle rakennetaan kaksi valtavaa rakennusmassaa yhteispituudeltaan lähes kilometri. Rakennelmat olisivat 20 metriä korkeita ja todennäköisesti ikkunattomia. Tämä ”kummituskaupunki” tulisi täydellisesti dominoimaan Espoon maantieteellistä keskipistettä.

Oittaan virkistysalue on Etelä-Suomen suurin hiihtokeskus. Siellä käy 10 000 hiihtäjää joka viikonloppuna ja saman verran espoolaisia myös kesäisin Bodomin rannoilla. Oittaan suosio kasvaa jatkuvasti. Fortumin hanke estäisi virkistysalueen järkevän kehittämisen.

Jos välttämättä haluaa keskuksen Espooseen, niin se sopisi Ämmässuolle. Myös sieltä on lyhyt matka sekä korkeajännitevoimalinjaan että kaukolämpöverkkoon.

Ulf Johansson

pohjoisespoolainen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.