Vaaliareena: Viihtyisä, turvallinen ja ihmisystävällinen Espoo

Kuntavaalien alla Espoo on suurten taloushaasteiden edessä. Sote-uudistus uhkaa viedä entistäkin suuremman osan verotuloistamme muualle Suomeen. Vieraskielisten määrä jatkaa kasvuaan, mutta verotulot eivät kasva samassa suhteessa. Tiukentuvan talouden tilanteessa pitää lakisääteiset palvelut silti järjestää.

Yhteistä kakkua kasvattamaan tarvitsemme Espooseen enemmän yrityksiä ja yrittäjiä, jotka tarjoavat työpaikkoja ja toimeentuloa. Ja sitä kautta lisää verotuloja, joilla palvelut rahoitetaan.

Millainen kaupungin pitää olla, että se houkuttelee ahkeria ja yhteistä hyvää kasvattavia ihmisiä? Itselleni vastaus on selvä. Kaupungin pitää olla viihtyisä ja turvallinen paikka, joka tuntuu kodilta.

Viime vuosina espoolaisilta on tullut paljon palautetta liian tiiviistä rakentamisesta erityisesti metroasemien tuntumassa. Ollaan huolestuneita, kun perinteisille pientaloalueille onkin nousemassa korkeita kerrostaloja ja viheralueet häviävät.

Ihmisten huolet on otettava vakavasti. Ne eivät ole syntyneet turhasta, ja luvutkin sen jo kertovat. Espoossa aloitettiin tänä vuonna rakentaa uusia asuntoja kolme kertaa enemmän kuin 15 vuotta sitten.

Kaupungin kasvun ei silti tarvitse tarkoittaa korkeita kerrostaloja sinne, minne ne eivät sovi. Myöskään keskuspuistoa ei saa nakertaa enää yhtään enempää. Meri, rantaraitti, puistot ja metsät ovat monelle paikka, jossa saa ladata akkuja. Lähiluonnon merkitys on vain korostunut korona-aikana, jolloin liikkumista on rajoitettu.

Olemme Espoossa tietoisesti satsanneet paljon myös kouluihin. Näin pitää olla jatkossakin, koska lapsuudessa rakennetaan se pohja, jolle myöhempi polku rakentuu. Toisessa päässä elämänkaarta taas haetaan turvallisuutta. Kenenkään ei kuulu pelätä vanhenemista. Tärkeää on myös se, miten ikäihmisistä puhumme. Minua häiritsee senioreista puhuminen vain lukuina, kustannuksina ja taakkana.

Talousvaikeuksia tulee, mutta niistä kyllä selvitään, kun tehdään järkeviä ratkaisuja. Tärkeintä on pitää huolta ihmisistä ja siitä, että Espoossa on hyvä asua ja elää myös jatkossa.

Pia Kauma kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (kok.) Espoo

Kommentoi