Espoossa on virallisesti noin neljä ja puolisataa asunnotonta, mikä ei tietenkään kerro todellista totuutta. Oikeasti kodittomia on monin verroin enemmän.
He ovat kaverin tai sukulaisen sohvalla nukkuvia. Toiset heistä nukkuvat yhteismajoituksissa, rappukäytävissä tai ulkona, muita peläten. Heillä on aina seuraavana aamuna mielessä kysymys – missä minä nukun seuraavan yöni?
Minä todellakin toivon, että näille asunnottomille ihmisille löytyisi lähimmäisen rakkautta. He voivat vain uneksia omasta kodista. Kaikilta meiltä, joilla on katto päänsä päällä ja lämmin peti, mihin illalla voi päänsä laskea. Meiltä pitää löytyä hyvää tahtoa avunantoon, kun toisilla menee huonosti. Seuraavan kerran, kun kohtaat kodittoman, tervehdi häntä. Jo se pieni huomion ele voi antaa voimia selviytyä siitä päivästä.
Silloin hän ei enää tunne itseänsä näkymättömäksi.
Olkaamme siis toisillemme armollisia. Koskaan ei tiedä, ketä joutuu asunnottomaksi. Pieni kaatuminen, pää asfaltissa ja aivovamma. Ensiksi lähtee työ, seuraavaksi lähtee puoliso, kolmanneksi...
Pieni pala historiaa: Vuosi 1987 oli YK:n asunnottomien vuosi. Suomessa hallitus päätti tavoitteena poistaa asunnottomuus viidessä vuodessa. Siitä viidestä vuodesta on kulunut 29 vuotta. Hallituksia on noista päivistä tullut ja mennyt monia, eikä hyvää tahtoa ole löytynyt vieläkään ongelman ratkaisemiseksi.
Olisi jo aika poistaa asunnottomuus meidän yhteisestä Espoostamme!
Jouni Katajisto kuntavaaliehdokas Kristillisdemokraatit