Lukijalta: | Espooseen tarvitaan lisää viihtyisiä puistoja

Kaks Kotkasta kirjoitti Länsiväylässä siitä, miksi Espoossa ei rakenneta puistoja. Samaa olen ihmetellyt minä.

Olen asunut Espoossa yli 30 vuotta ja heinäkuusta 2020 Leppävaarassa. Muutettuani Leppävaaraan totesin tämän mukavaksi kaupunkikeskukseksi ja löysin heti hyvät ulkoilukohteet korkeilta kalliolta, kiinnostavan historian taisteluhautoineen ja vanhat huvilat, mutta puistoja olen jäänyt kaipaamaan, paikkoja, joihin istahtaa katselemaan maailman menoa, lintujen puuhia ja kukkaloistoa, hörppäämään päiväkahvit puistopöydän äärellä.

Leppävaarasta olen löytänyt kolme puistoa, joista se upein, Ruusupuisto, minkä Espoon kaupunki olisi halunnut jyrätä maan tasalle, kukkii ja kukoistaa Leppävaara-seuran ja aktiivisten leppävaaralaisten ansiosta. Onneksi.

Entisenä kotkalaisena käyn pari kertaa vuodessa ihastelemassa Kotkan upeita puistoja. Leppävaaran kalliolla kulkiessani mietin, miten hienoja puistoja tänne saataisiin tehtyä samaan malliin kuin Kotkassa entisen öljysataman paikalle tehty Katariinan luonnonpuisto tai Sapokan puisto.

Espoon upeat kalliot ja kukkulat ovat pussikaljakansan roskilla ”somistamia”, joten nyt on aika kaupungin, joka mainostaa olevansa asukaslähtöinen ja kuulevansa asukkaita, ottaa asiakseen rakentaa viihtyisiä puistoja, joita myös hoidetaan.

Ei tarvita niin hienoja kuin Kotkassa, mutta jos olisi edes vähän sinnepäin. Näin kunnallisvaalien odotan kommentteja päättäjiltä, jotta tietää, ketä äänestää.

Minna Rahikka

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut