Vaaliareena: Riittääkö ruoka-apu jatkossa kaikille tarvitseville Leppävaarassa?

Olin torstaina 29.4. paikan päällä seuraamassa, kun kymmenet ihmiset asettuivat pitkään ja kiemurtelevaan jonoon. He odottivat ruokakassien ja lämpimän ruoan jakelun aloittamista Leppävaarassa. Muurarinkujalla toimiva ViaDia on yksi ruoka-apua ja monenlaista muuta apua vähäosaisille tarjoavista toimijoista Espoossa. Kahdesti viikossa jaetut ruokakassit ovat tulleet sadoille ihmisille tarpeeseen.

Kesäkuun alun jälkeen ruoka-apua on turha hakea enää Muurarinkujalta. Keskeisellä paikalla toimiva Espoon ViaDia joutuu ajamaan toimintansa alas varojen puutteessa. Rahaa toimitilojen vuokraan ei enää ole. Suur-Leppävaaran alueella on suuri tarve ruoka-avulle, eikä ruoanjakajia ole riittävästi, kun ViaDian toiminta loppuu.

ViaDian alasajo tarkoittaa myös maahanmuuttajille suunnatun kotouttamisavun, päihde- ja rikostaustaisten ihmisten auttamistyön ja kaikille avoimen kahvilan ja kohtaamispaikan loppumista.

Kyse on lopulta pienistä summista, joilla voidaan auttaa monia heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Jospa jostain, kenties yksityishenkilöiltä, yrityksiltä tai kaupungilta löytyisivät tarvittavat varat toiminnan jatkamiseen? On sääli, että toimiva ja valmiiksi organisoitu auttamistyö joudutaan lopettamaan. Onko Espoolla varaa menettää yksi ison kaupunkikeskuksen luotettava toimija?

Sari Savela

KTM

kuntavaaliehdokas (kd.)

Laajalahti

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut