Lukijalta: Yleiskaavalla huono tulos

Hiilineutraaliustavoitteillaan ylpeilevä Espoo ei ole tehnyt pohjois- ja keskiosien yleiskaavasta (Pokesta) ilmastolaskelmia, joita asukkaiden lisäksi vaativat muun muassa ely-keskus ja HSY. Syyksi esitettiin sopivan menetelmän puute ja riittämättömät lähtötiedot. Tampereella yleiskaavasta on kuitenkin tehty ilmastolaskelma. Menetelmä siis löytyy ja tuskin Espoon lähtötiedot ovat Tamperetta huonommat. Eikö haluta tehdä laskelmia, jotka osoittaisivat Poke-ratkaisujen olevan ilmastomielessä huonoja?

Sama pätee yhteiskuntataloudellisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi Histan asuinalueen olennaiset yhteiskunnalliset kustannukset, kuten lämmitys-, vesi-, jätevesi- ja sähköverkostojen toteutus, jätettiin pois laskelmasta. Niiden toteuttamiskustannusten mukaanotto osoittaisi Histan yhteiskuntataloudellisesti kestämättömäksi.

Kulmakorpi on haluttu Pokella ohjata kokonaan maa- ja kiviainestoimintoihin. Kasvusto ja maamassat poistettaisiin ja kalliot louhittaisiin jopa pohjaveden pinnan alapuolelle. Syntyviin louhoksiin tuotaisiin ympäri pääkaupunkiseutua massoja paikoin 100 metriä korkeiksi maankaatopaikoiksi. Kalliokiviaineksesta on jo vuosia ollut ylitarjontaa pääkaupunkiseudulla. Espoo perusteleekin Kulmakorven lounaisreunaan kaavailemaansa Lankasuon louhintahanketta ensisijaisesti läjitystilan tarpeella.

Espoolaisen luonnonympäristön uhraaminen pääkaupunkiseudun massojen läjittämiseksi ei ole kenenkään etu. Pääosa massoista voitaisiin kierrättää lähellä syntypaikkaansa. Helsingin kaupunki lähikierrättää eri puolille kaupunkia varattujen välivarastointialueiden avulla ja on näin säästänyt jo kymmeniä miljoonia, vähentänyt neitseellisen kalliokiviaineksen tarvetta, turhia kuljetuksia ja kasvihuonekaasupäästöjä.

Kulmakorpeen keskittämisen sijaan tulisi Pokessa osoittaa tilapäisiä välivarastointi- ja käsittelypaikkoja ylijäämämassoille eri puolille kaava-aluetta. Osa niistä voidaan myöhemmin muuttaa kunnallistekniikan varastoalueiksi, joista Espoossa on pula.

Kulmakorven ja viereisen Ämmässuon alueen haitallisia aineita sisältävät suoto- ja valumavedet päätyvät purojen kautta Loojärveen tai suoraan Mankinjokeen. Loojärven ekologinen tila on huono eikä sitä vesipuitedirektiivin mukaan saa estää parantumasta. Mankinjoessa uhanalaisten vaelluslohen ja -siian kutuolosuhteet ovat vaarassa. Jokainen uusi lisäpäästö on liikaa.

Pokessa tuleekin merkittävästi pienentää Kulmakorven maa- ja kiviaineshuollon aluetta ja jättää louhimatta olevat kallioalueet virkistykseen. Tämä turvaisi myös alueen eteläpuolelle osoitetun maakunnallisen viher- ja virkistyskäytävän toimivuuden ja suojaisi lähiseudun asukkaita ja elinkeinonharjoittajia melulta, pölyltä ja käyttövesiongelmilta.

Erja Heino

Espoo

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut