Pääkirjoitus: Rohkea avaus

Jääkiekkokausi on ollut äärimmäisen haasteellinen jokaiselle seuralle. Koronarajoitukset ovat pakottaneet joukkueet pelaamaan ilman yleisöä. Kiekko-Espoota tilanne ei ole lannistanut. Seura ilmoitti viime viikolla rakentavansa toimintansa kolmen kauden kuluessa liigakelpoiseksi.

Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen ehätti vastamaan Kiekko-Espoon ulostuloon. Hänen viestinsä oli selvä: liiga ei toivo lyhyitä visiittejä pääsarjaan. Ammattiurheilussa edellytetään taloudellista vakaata pohjaa. Urheilullisuus ei riitä, mutta sen on oltava junioritasolta lähtien pitkäjänteistä ja osaavaa. Taseen on oltava uskottava.

Hiltunen suhtautui kuitenkin myönteisesti Kiekko-Espoon tavoitteeseen ja totesi, että Kiekko-Espoo tuo aikanaan varmasti lisäarvoa suomalaiseen jääkiekkoon. Kun aika on, lopullisen päätöksen tekevät SM-liiga Oy:n osakkeenomistajat.

Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että Kiekko-Espoo saa puolelleen vahvan yhteisön, koko Espoon: kaupungin, merkittävät yritykset ja espoolaiset. Espoolaisten seurojen on kyettävä jättämään riitely ja epäterve kilpailu taakseen.

Hanke nielee miljoonia, paitsi seuralta, myös tapahtuma-areenalta. Metro Areena vaatii kunnostusta. Nykyisellään se ei toimi liigakiekon näyttämönä.

Ammattiseura on pk-yritys, joka työllistää noin 50 henkilöä ja pyörittää vuosittain 6–10 miljoonan euron liikevaihtoa. Välillisesti se työllistää jopa satoja ihmisiä muun muassa pelitapahtumien aikana.

Taustahenkilöiden onkin kyettävä luomaan yrityksille ja espoolaisille houkutteleva visio siitä, mitä lisäarvoa liigakiekko toisi espoolaisille ja Espoolle laajemmin. Parhaimmillaan urheilu luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nuorille pelaajille tieto siitä, että omassa kasvattiseurassa voi kivuta ylimmälle tasolle asti, on kannustava.

Kaupungin identiteetin kohottamisessa liigaseurat ovat eittämättä merkittäviä. Kunhan pidetään huolta siitä, että toiminta on läpinäkyvää ja perusteet toiminnan tukemiselle ovat kestäviä. Avoin, uudella tavalla osallistava ja espoolaista hegemoniaa lisäävä liikehdintä on tervetullutta.

Heli Koivuniemi

päätoimittaja

heli.koivuniemi@media.fi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut