Talkoohengen kuviteltiin jo pitkään olleen kadoksissa Suomessa. Todellisuus puhuu toista kieltä. Koronarajoitukset lisäsivät yhteisöllisyyden janoa, eikä digitalisaatio kykene sitä sammuttamaan.
Paikalliset aktiivit ovat käynnistäneet ja merkittäviä hankkeita, kuten salibandyhalli Kiloon, padel-kenttä Siuntioon, roskienkeräystalkoita pitkin Espoon rantaraittia ja Kirkkonummea ja Espanjan siruetanan hävitystalkoot Latokaskessa. Talkoohengellä pelastettiin muun muassa pienen kyläyhteisön koulurakennus Rödskogissa Pohjois-Espoossa.
Pienissä kyläyhteisöissä ja pienillä paikkakunnilla talkoot ovat lähes elinehto, mutta myös kilpailuvaltti.
Metropolien taakkana on kasvottomuus ja osin siitä syntyvä juurettomuus. Kaiken odotetaan syntyvän itsestään ja vähitellen kadotetaan ymmärrys realiteeteista.
Sen sijaan itse tehtyä kunnioitetaan ja sitä vaalitaan. Se, mitä pidetään tärkeänä ja koetaan merkitykselliseksi. Pyytettömästi. Omaa etua tavoittelematta.
Vapaaehtoisesti, yhteisen hyvän eteen toimiminen on osoitus siitä, että tämä urheiluseura, rakennus, paikkakunta tai luonto on minulle tärkeä.
Kun suojeltava tai kunnostettava kohde on oikea, tekijöitä ja toteuttamiseen tarvittavaa rahoitustakin siunaantuu. Kyse on vain siitä, että oikeat henkilöt ja talkookohteet löytävät toisensa.
Talkoohenki ei synny rahalla. Se edellyttää jokaiselta sitoutunutta, avointa ja luottamuksellista otetta. Osuutensa vastuusta on kannettava ja kyettävä rohkeasti ottamaan jopa riskejä.
Sosiaalisen pääoman – yhteisöllisyyden ja talkoohengen – on todettu tuovan positiivisia terveydellisiä vaikutuksia. Joidenkin tutkimusten mukaan niiden on arveltu pidentävän jopa elinikää.
Heli Koivuniemi
päätoimittaja
heli.koivuniemi@media.fi