Pihkametsän alueella asutaan kauniissa luonnonläheisessä ympäristössä. Alueella on kallioita, luonnontilaista metsää ja metsän eläimiä. Jopa karhuja on nähty alueella. Ympäristö on kuitenkin tämän kesän aikana muuttunut vaaralliseksi varsinkin lapsille ja lemmikeille.
Alueen keskellä Pihkametsän ja Miilukorventien risteyksessä on pienehkö niitty. Niityllä kasvaa upea lajikirjo niittykukkia, mutta myös valtava määrä kansallisesti vieraslajiksi säädettyä lupiinia. Alueen läpi menee suuri sähkölinja, jossa sähköyhtiö teki keväällä raivauksia. Kaikki raivatut risut jätettiin paikoilleen, mikä on luonut loistavia elinpaikkoja pieneläimille. Tästä kaikesta hyötyvät alueen alkuperäisasukkaat eli kyykäärmeet. Ennen asutuksen tuloa alue tunnettiin Espoon kyykalliona.
Tänä kesänä kyyt ovat levittäytyneet kalliolta niitylle, jalkakäytäville, parkkipaikoille, roskakatoksiin ja asuntojen pihoille. Kyyhavaintoja on parhaillaan tehty useita päivässä. Kuvamateriaalia on sen verran, että kyseessä on varmasti kyykäärmeet. Asutuksen lähellä on nähty useampia kyynpesiä, joissa on parhaimmillaan jopa 40 jälkeläistä.
Sähköyhtiötä on pyydetty raivaamaan risut ja Espoon kaupunkia tuo pieni niitty. Sähköyhtiö on vastausten mukaan tehnyt osansa, eikä kaupungilla ole palautteen mukaan aikeita tehdä asialle mitään tämän vuoden aikana.
Vaikka kyynpurema ei ole terveelle aikuiselle kohtalokas, on se kuitenkin hyvin kivulias ja ikävä. Allergiselle, lapselle tai koiralle purema voi olla kohtalokas. Väistävätkö sähköyhtiö ja Espoon kaupunki vastuunsa, kunnes jotain vakavaa sattuu?
Lisäksi me asukkaat olemme ihmetelleet, eikö kaupungin tulisi pikaisesti niittää tuo niitty, joka levittää jo hyvin tehokkaasti lupiinia ympäristöön.
Huolestunut asukas