Silmiini on osunut monta kirjoitusta työpäivän pituuksista. Joku ylisti valtavia työtuntimääriä. Jossain toisaalla on kokeiltu selkeästi nykyistä lyhyempiä työpäiviä tai -viikkoja. Tulokset vaikuttavat olleen ristiriitaisia ja vähintäänkin mielipiteitä jakavia.
Onneksi minun tarvitsee muodostaa vain yksi mielipide ja kokeilla sopivuutta ensin yhteen ihmiseen, itseeni.
Aloitin kokeilun jo keväällä. Lyhensin työpäiväni noin kuusituntisiksi.
Mitä opin kokeilusta?
Tuottavuuteni kasvoi. Sain aikaiseksi enemmän kuin aikaisemmin, kun tein hommat tehokkaasti ja kerralla oikein. Myös asiakaspalaute parani. Virkeänä ja innostuneena sain yleisöt entistä paremmin piristymään ja innostumaan.
Suurimman eron huomasin kesäloman alkaessa. En kokenut aikaisempien vuosien mukaista pakottavaa tarvetta lomalle. Kun aloitin loman rentoutuneena, toimi lomakin aikaisempaa parempana palauttajana.
En keksi mitään negatiivista seurausta kokeilustani. Ei enää jaksamista seuraavaan vapaaseen, vaan jokainen päivä on tuntunut täydeltä elämältä.
Ymmärrän, ettei tämmöinen sovi läheskään kaikille. Minun työni on ajattelua ja johtopäätösten välittämistä asiakkaille. Virkeänä järkeilen paljon paremmin.
Olen toipuva työnarkomaani. Yrittäjänä minulla on ollut yksi ylimäärinen lapsi, jolla henkilötunnuksen tilalla on y-tunnus. Tämä lapseni on saanut valtaosan ajastani ja huomiostani.
Luin juuri kirjaa huumenarkomaanista. Hänellä oli vain yksi vaihtoehto toipumiseen; pitää pysytellä täysin erossa huumeista.
Työnarkkikselle se ei toimi. Jonkin verran pitää tehdä, jotta voi elättää itsensä ja perheensä. Onko siis vaarana, että repsahtaa taas överitekemiseen? Vaara on olemassa, mutta kun sen on tiedostanut, voi sen ehkä välttää.
Jatkan itsenäistä ihmiskoettani. Pyrin syksyllä neljän tunnin työpäivään. Tutkailen miten se vaikuttaa minuun ihmisenä ja myös talouteeni.
Ennustan parempaa fyysistä ja henkistä terveyttä sekä suurin piirtein aikaisempaa tulotasoa.
Jos neljä on liian vähän, voin aina palata kuusituntiseen. Senkin viisikymppinen vielä sietää.