Lukijalta: Terveyspalvelut tarvitsevat ajattelutavan muutosta

Terveyspalvelut tarvitsevat kipeästi ajattelutavan muutosta. Milloin myönnämme, ettei terveyspalveluita voi suunnitella standardien perusteella tai tietää tarvittavaa palvelun määrää diagnoosin kautta? Miten oppisimme, että isoimmat kustannussäästöt saamme, jos toteutetut palvelut ovat yksilöllisesti suunniteltuja eikä periaatteella vähän kaikkea kaikille?

Palvelujen tuottajana koen, että terveyspalveluiden kilpailutuksista jätetään jatkuvasti tärkeimmät asiat huomioimatta.

Ensinnäkin hinta ajaa aina laadun ohi. Erityisiin palveluihin esimerkiksi 10 vuotta erikoistuneen palveluntuottajan hintojen ei pitäisi olla samat kuin juuri valmistuneen palvelun tuottajan. Sekä asiakas että palvelun hankkija saa tällä hetkellä sattumanvaraisesti samalla hinnalla joko harjoittelijan tai pitkänlinjan ammattilaisen palvelut. Palveluntuottajan tulot taas pysyvät samana työvuosista tai lisäkoulutuksista riippumatta.

Toiseksi laatukriteerit kilpailutuksessa liittyvät usein joko työvuosiin tai palveluntuottajan tarjoamaan tekijöiden tai palvelujen määrään. Pienyritykset jäävät näissä auttamatta isojen yritysten jalkoihin, vaikka heiltä niin asiakas kuin palvelunhankkija saisi tarkemman tiedon erityisosaamisista sekä usein myös työhönsä hyvin sitoutuneen ammattilaisen.

Kolmanneksi palveluita haetaan hyvin laajana ja ryhmämuotoinen palvelu jää erityisesti aikuisilla helposti pois haettavien palveluiden listalta. Esimerkiksi aikuisten puheterapia jakautuu hyvin moneen, erityyppiseen puheterapiaan. Asiakas saisi paljon vaikuttavampaa palvelua ja maksajataho nopeampia tuloksia, jos palvelujentuottajalla on vankka kokemus juuri tarvittavan puheterapian tuottamiseen. Ryhmämuotoisella palvelujen aloituksella tehostaisimme niin aloituksen käynnistymistä kuin henkilön voimaannuttamista takaisin osallisuuteen. Ryhmässä pystymme kartoittamaan myös sujuvammin yksilöllisten palveluiden tarvetta, jolloin yksilöpalveluita ei käytetä tarpeetta tai virheellisesti.

Nyt on viimeistään aika alkaa tekemään yhteistyötä. Terveyspalveluissa meillä kaikilla pitäisi olla ihan sama tavoite: saada paras mahdollinen lopputulos käytössä olevilla mahdollisuuksilla!

Elisa Johansson

aikuispuheterapeutti

Intonaattorit oy

Kommentoi