Huoli espoolaisten työttömien tilanteesta väritti keskustelua kaupunginvaltuustossa. Syystäkin. Ongelmana ovat korkeasti koulutettujen ja ulkomaalaisten työttömyys sekä pitkäaikaistyöttömyys. Ulkomaalaisten työttömien luvut ovat vain arvioita, sillä huomattava osa ei edes ilmoittaudu työttömäksi. Valtuutetut väittelivät siitä, tarvitaanko huippuosaajia ulkomailta, koska moni korkeasti koulutettu on vailla työtä.
Tohtorikollegat Aalto-yliopistossa ajavat taksia, totesi Mohamed Jama (sd.) ja sai näkemykselleen tuen yli puoluerajojen.
Riikka Pakarinen (kesk.) ja Sara Saramäki (kesk.) näkivät korkeasti koulutettujen maahanmuuton kilpailukyvyn elinehdoksi.
Toisaalta maasta tihkuvaa aivovuotoa haluttiin estää.
Simo Grönroos (ps.) puolusti tinkimättömästi verojen pitämistä alhaisena, jotta suomalaiset osaajat pysyvät Suomessa.
Keskusteluissa nousi esille kaksi olennaista kysymystä: kenet nykyään määritellään suomalaiseksi ja toisaalta pärjäävätkö Espoo ja Suomi olemassa olevilla resursseilla. Pitääkö kansainvälisten yritysten tyytyä globaalissa kilpailussa olemassa oleviin resursseihin? Tuskin edes suostuvat.
Tuore elinvoimajohtaja Mervi Heinaro puhkaisi Dipolissa yli vuoden kestäneen kuplan. Tapiola Sinfonietta heläytti ilmoille koronaturvallisessa tapahtumassa vieraiden pitkään janoamat soinnut. Heinaro nosti esille kaupungin rohkeuden. Kaupunkikonsernin rakenne ja panostukset urheiluun ja kulttuuriin ovat ainutlaatuisia. Hän ei nöyristellyt työttömyyslukujen edessä vaan uskoi, että monipuolinen, matalan kynnyksen kulttuuri- ja urheilutarjonta ehkäisevät ainakin osittain syrjäytymistä.
Yleisö kehräsi. Eikä ihme. Kulttuuriväki on kerta toisensa nöyrtynyt yli vuoden kestäneen pandemian aikana. Heidän puheistaan oli aistivissa, että tämä syksy vielä kestetään. Jos piina on loputon, kamelin selkä katkeaa.
Heli Koivuniemi
päätoimittaja
heli.koivuniemi@media.fi