Lukijalta: Harrastusmenoista verovähennyksiä?

Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Mikko Valtosen mukaan (LV 8.9.) palkkojen korottaminen ei ratkaise osaajapulaa. Valtonen ei ole aivan oikeassa, mutta hallituksen ratkaisut ja työmarkkinajärjestöjen esitykset eivät nekään tue epäkohtien edistymistä.

Kuten Valtonen kannanotossaan kuitenkin viisaasti toteaa, ”moni yritys tarvitsee nimenomaan koulutettua ja kokenutta työvoimaa”. Tästä huolimatta esimerkiksi hoivasektorin palkansaajajärjestöjen edunvalvonnassa koulutetun, kokeneen ja vakituisen henkilöstön rooli sivuutetaan lähes täysin ja ansiotason noston vaateet yleistetään kaikille kuuluvaksi.

Palkansaajajärjestöt ja napanuoran toisessa päässä keikkuva hallitus eivät ole kyenneet tunnistamaan työelämän nykytarvetta, ja hoitajien edunvalvonta on jokseenkin epäonnistunut. Sen vanhakantainen keino, hoitajien ansiotason nostaminen peruspalkkaa korottamalla, on tyystin väärä lähestymistapa resurssivajeeseen.

Nythän tilanne on koko sektorilla se, että vakituista henkilöstöä on vähän ja keikkatyötä tekeviä runsaasti, jolloin työyhteisön kokonaisvastuunkanto jää vakituisten työntekijöiden harteille.

Alani suuntaus on se, että valmistuvat hoitajat rekrytoituvat suoraan keikkamarkkinoille, jossa voidaan työllistyä ilman kokonaisvastuun taakkaa, mutta säilyttää silti sama ansiotaso. Mikäli tähän rakenteelliseen virhemekanismiin halutaan muutosta, niin hoitajien ansiotasoa tulee nostaa ns. henkilökohtaiseen, työn hallintaan ja työyhteisön kehittämiseen perustuvaan palkanosaan, jolloin resursseja kohdennetaan vakituiseen työhön sitoutuviin. Myös keikkatyötä tekevät hyötyvät hyvin toimivasta työyhteisöstä.

Toinen rakenteellinen virhemekanismi liittyy oleellisesti poliittisten- ja työnantajajärjestöjen suunnittelemaan työurien pidentämiseen, vaikka akuutti ja tuleva tarve on suunnata resursseja työntekijöiden jaksamiseen ja sairauspoissaolojen ennalta ehkäisyyn. Sairauspoissaolot muodostavat Suomessa sekä vakavan uhan työllisyydelle että raskaan kansantaloudellisen rasituksen.

Yksilön työkyvyn ja -halun edistäminen on parasta yhteistoimintaa. Yksilötasolla työntekijä lopettaa usein toistuvan venymisen äärirajoille, sillä systeemi on puutteellisesti organisoitu, jos venyminen on jatkuva toimintamalli. Työyhteisöllä pitää olla purkukanava sille, että työtä ja työyhteisöä hiertävät asiat saadaan käsiteltyä ilman, että ne henkilöityvät kehenkään ja fokus on toiminnan kehittämisessä.

Yhteiskunnan on kannattavaa sijoittaa ihmisten työssä jaksamiseen ja tehdä se verotuksellisin keinoin, jolloin ihminen aktivoituu ensin ja saa siitä itselleen veroetua. Toisin sanoen yksilön harrastusmenoista tehdään osittain verovähennyskelpoisia. Tämä edistää myös pandemian kurittamia kulttuuri- palvelu- ja hyvinvointialojen työllisyyttä sekä yksilön työn tuottavuutta.

Mikki Nieminen

lähihoitaja

Espoo

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut